meillä kans ukko lähti kosovoon tiistaina..nyt opetellaan elämään poikien kanssa keskenään...

Anteeksi, mut olen sen verran utelias...
Onks tääl leskee jonka miehen sukunimi on Tammisto?

Löysin vasta juuri nämä sivut ja oli helpottavaa lukea muiden fiiliksiä :) Miekkoseni lähti myös tiistaina Kosovon reissulle... ja mieli meinaa olla maassa. Ehkä näiltä sivuilta saan apua tulevaisuudessa...

Tuossa kun lueskelin noita lähtöfiiliksiä niin onko se tosiaan noin rankkaa?
Kun järjellä ajatellen äijjät lähtee työkeikalle jossa on kai käsittääkseni (tällä hetkellä) eläminen turvallisempaa (tarkoitan K-maata) kuin arkielämässä Suomessa. Palvelusvapaat pyörii tiheästi ja yhteydenpito alas sujuu helposti.
Kun verrataan  tavis keikkatyöläisiä maailmalla niin ihmiset voi olla paljon kauempana töissä ja käydä harvemmin kotomaassa, sekä  turvallisuustilanne voi olla paljon kehnompi.
Mutta kun ole RT-leski tai nainen  niin ehkä asiaa on hieman vaikea hahmottaa  8)

Lainaus käyttäjältä: Hämis36 - 12/11/2005, 09:58:02
Tuossa kun lueskelin noita lähtöfiiliksiä niin onko se tosiaan noin rankkaa?

No mä oon aiemminkin tän kertonu... Olihan mulla vähän haikea olo, kun toinen lähti, mut ei se tuntunut mitenkään superpahalta. En itkenyt tms. Alussa toki oli pientä haikeutta, kun ei tiennyt koska se tulee kotiin...
Ei mulla ollut mikään maailmanlopun fiilis, oikeestaan se oli aika hassu tunne. No, tonne se nyt lähtee, heihei...
Jälkikäteen sitä ajatteli (varsinkin kun on lukenut näitä muitten kokemuksia), että oonko mä jotenkin huono vaimo, kun en miehen perään sillon itkenyt tai tuntenut jotain suurta tuskaa sydämessä ::)
Mulle tuli paha olo vasta ekan loman jälkeen.

Lainaus käyttäjältä: Hämis36 - 12/11/2005, 09:58:02
Kun järjellä ajatellen äijjät lähtee työkeikalle jossa on kai käsittääkseni (tällä hetkellä) eläminen turvallisempaa (tarkoitan K-maata) kuin arkielämässä Suomessa. Palvelusvapaat pyörii tiheästi ja yhteydenpito alas sujuu helposti.
Kun verrataan  tavis keikkatyöläisiä maailmalla niin ihmiset voi olla paljon kauempana töissä ja käydä harvemmin kotomaassa, sekä  turvallisuustilanne voi olla paljon kehnompi.

Tottahan tuo on. Mutta sillon kun on tunteista kyse, ei se järki aina voita ;)
En mä kovin koskaan pelännyt Papan puolesta, lähinnä se oli sitä omaa tietämättömyytta... No, liikenne siellä kyllä pelotti :P

Suurin murhe kai onkin kuinka selviät arjen askareista yksin.... Meillä kun on näitä lapsia kolme ja talo kaikkine töineen... :amop: Kyllä sen nyt huomaa miten arjen keskellä pääsee kainaloon kun asiat on huonosti. Lähtö on aina haikea oli niitä lapsia tai ei, se on vaan se toisen kaipuu mikä pistää mielen matalaksi. Miksi pitää aina lähteä noin kauaksi jotta huomaa toisen tärkeyden ja tarpeellisuuden elämässään.
Vaikka meilläkin noita lähtöjä on jo kolme niin aina ne on yhtä vaikeita.. Mutta tuo kotiin palaaminen kruunaa kyllä koko vuoden.. :jee:

Luojan kiitos, että naiset ja miehet ovat erilaisia! Siksipä nämä lähtöön kohdistuvat tunnelmat koetaan erilaisina.

Itse en ole kokenut sellaista kotijoukko aikaa, että lomat olisivat suhteellisen tiheästi. Lomaväli kun on liikkunut 8-15 viikon haitarilla, joten jopa minä tunsin ikävää - - vaikka olenkin samperin vahva ihminen ja itkuja en ole itkenyt sen täkia, että toinen lähti. Olen ollut äärettömän ylpeä noista rt-missioista, että mitäpä sitä itkemään...

Toki viimeisin reissusta oli taas aivan erilainen, kun lapsi ymmärsi ikävän ja siinä vaati kieltämättä mielikuvitusta, että jaksoi luoda uskoa pieneen ihmiseen, jonka maailma koostuu vain konkreettisista asioista ja loput ovat vain pelottavia kummajaisia. Myös miehelle ero omasta lapsesta otti koville. Olisipa ollutkin niin, että lomille olisi päässyt kerran kuussa, mutta kolmen kuukauden kines syö miestä.  :-\  Ja ei tainnut tuo A-maa olla niitä kaikista turvallisimpia kohteita - - ainakiaan, kun menee sinne perustamaan operaatiota - - tuskin on vieläkään...  :-X

Jaksamista kaikille, joiden toinen puolikas on juuri lähtenyt!
Kyllä se arki siitä lähtee suttaantumaan. Kohta sitä jo ajattelee, että mitä se tänne nyt joka ilta soittelee ;)
Ja pian on eka loma tiedossa niin on mitä odottaa.
Oma mies tulee (jos kaikki menee niin kuin pitää) ekalle lomalle 23.11. eli ihan kohta :D.

meilläkin huomaa että vanhin poika kaipaa isäänsä todella paljon... pienimmälle riittää viel äiti ja äidin syli ;)

Lainaus käyttäjältä: Hämis36 - 12/11/2005, 09:58:02
Tuossa kun lueskelin noita lähtöfiiliksiä niin onko se tosiaan noin rankkaa?
Kun järjellä ajatellen äijjät lähtee työkeikalle jossa on kai käsittääkseni (tällä hetkellä) eläminen turvallisempaa (tarkoitan K-maata) kuin arkielämässä Suomessa. Palvelusvapaat pyörii tiheästi ja yhteydenpito alas sujuu helposti.

Omasta mielestäni on ja ei ole. Ei ole ihan läpihuutojuttu, että oma rakas lähtee pidemmäksi aikaa kauas, oli kyse sitten "tavallisesta" työkeikasta, rauhanturvaamisesta tai jostain muusta. Kotimaassakin kaukosuhteessa eläminen, ainakin jos muuhun on jo ehtinyt tottua, saattaa ajoittain olla aika rankkaa.

Olkoon Kosovossa (ja kaikkihan eivät sinne Kosovoon lähde) noin käytännössä miten turvallista tahansa, poikkeavat olosuhteet (ainakin useimpien meistä ;)) arkielämässä vallitsevista. Eli faktoista huolimatta saattaa tuntua pelottavalta. Yksi suuri ero muuhun työkeikkaan tai esimerkiksi opiskelijavaihtoon verrattuna on myös se, ettei sinne noin vain lähdetä mukaan tai pistäydytä oikein kovan ikävän iskiessä katsomaan. Ja vaikkei koneeseen tulisi noin vain rahan ja ajan puutteessa muutenkaan hypättyä, mahdollisuus tehdä niin jo pelkästään lohduttaa.

Ja vielä, niinkuin kaikki vähänkin itkuherkät tytöt ja pojat tietävät, ei se, että itkettää kovastikin, tarkoita vielä maailman kaatumista tai jonkin oikein kamalan asian tapahtumista. :)