Nyt se sitten lähtee

[Lua]

Mun ystävä sanoi et se vuosi kun hänen miehensä oli Kosovossa oli hänen elämänsä hirveintä aikaa. Tuo nyt ei kyllä helpota sun eikä mun oloa yhtään, mut näinhän se varmaan on.

Tai sitten se voi olla myös ihan hyvää aikaa. Tilaisuus tehdä omia juttuja ja itsenäistyä jos on esim. alkanut kovin nuorena seurustelemaan. Ja saada sitä uutta kipinää suhteeseen . Mulla oli joskus reissun puolessavälissä sellainen kausi että kuuntelin vähän liikaa sitä mitä muut sanoi ja onnistuin kehittämään itselleni sellaisen olon että tuo reissu on kaiken pahan alku ja juuri jne. Eli olin sitä mieltä siksi että kaikki olettivat että olisin sitä mieltä.

Ei kande ainakaan kuunnella (kauheesti) muiden pelotteluja siitä miten hirveetä on ollut. Tokihan siihenkin kandee varautua ettei aina ole helppoa. _{Mut ei mun mielestä sekään ole helppoa että jatkuvasti oltais yhdessä...}

[zatu]

Mun ystävä sanoi et se vuosi kun hänen miehensä oli Kosovossa oli hänen elämänsä hirveintä aikaa. Tuo nyt ei kyllä helpota sun eikä mun oloa yhtään, mut näinhän se varmaan on.

Ei sen onneksi niin tarvitse mennä, niin kuin Luakin jo tuossa kirjoitti. Vaikeita hetkiä tulee varmasti, mutta kokonaisuutena kokemus saattaa olla positiivinenkin. Ja vaikkei olisikaan, kannattaa murehtia ainakin toisten sanomisia ennalta niin vähän kuin mahdollista.

Tsemppiä kaikille uusille leskille! :icon_thumleft:

[susakaro]

Mun ystävä sanoi et se vuosi kun hänen miehensä oli Kosovossa oli hänen elämänsä hirveintä aikaa. Tuo nyt ei kyllä helpota sun eikä mun oloa yhtään, mut näinhän se varmaan on.

Ei sen onneksi niin tarvitse mennä, niin kuin Luakin jo tuossa kirjoitti. Vaikeita hetkiä tulee varmasti, mutta kokonaisuutena kokemus saattaa olla positiivinenkin. Ja vaikkei olisikaan, kannattaa murehtia ainakin toisten sanomisia ennalta niin vähän kuin mahdollista.

Uskompa että useampi täällä on sen kannalla että kokemus oli rikastuttava ja positiivinen, kun sitä katsoo näin taaksepäin. Vaikeaakin se on, mutta kyllä sen nainen kestää ! 

[pumpkin]

Niin kestää  , onhan se arki välillä aika eteenpäin puskemista, mutta itse jo oikeastaan kaipaan niitä palvelusvapaille tuloja, niissä on kipinää  :love4:

[Jansku]

Mun ystävä sanoi et se vuosi kun hänen miehensä oli Kosovossa oli hänen elämänsä hirveintä aikaa. Tuo nyt ei kyllä helpota sun eikä mun oloa yhtään, mut näinhän se varmaan on.

Ei sen näin tarvitse olla!  Vaikeeta voi olla välillä, mutta ei mun mielestä ainakaan ollut elämäni hirveintä aikaa. Se oli hyvää aikaa tehdä asioita vain itselleni...löytää itsestä vaikka mitä kun on aikaa paneutua ajatuksiinsa.  Ja loppupeleissä pitkänkaavan kautta, tutustuin mieheenkin hurjan paljon paremmin. Oli antoisa vuosi. Kannattaa nauttia niistä ikävöinneistä ja haikeista hyvästeistäkin, sekä palvelusvapaiden odotuksesta 
Ajatelkaa uudet lesket tulevaa vuotta uusien kokemuksien mahdollisuutena! 

[rapu]

Ei missään nimessä kannata etukäteen ajatella, että edessä on elämän hirvein vuosi!
Siihen kannattaa "tottua" että niitä "hyvien" vinkkien antajia on  joka kulman takana: kuka kokee oikeudekseen kertoa, että miehesi pettää varmasti heti kun lentokentällä kulman taakse ehtii, joku taas muistaa ilmoittaa, että et varmana kyllä pärjää yksinäs jne. Kannattaa moiset mielipiteet jättää omaan arvoonsa.
Varmasti tulee vaikeita aikoja, lanaa ja parkua. Mutta sitten antaa tulla. Jos ei muualla, niin ainakin täällä tuetaan. Me ollaan varmasti kaikki koettu sama aika ajoin. Kyllä sieltä lanan syövereistä taas noustaan ylös!
Aika moni on varmasti kanssani samaa mieltä siitä, että kyllä se suhde on syventynytkin tässä vuoden aikana. Ymmärtää miksi sen oman ihanan kanssa on -ja haluaa olla vastakin!
Ja kyllä se jälleennäkeminen lomilla....ne fiilikset on jotain sellaista, mitä ei pysty edes sanoin kuvailemaan, pitää itse kokea
Kannattaa lähteä tulevaan vuoteen peruspositiivisella asenteella, ja sallia sitten ne huonotkin hetket itselleen.
Eikä sitä ehkä kannata niin vahvasti ajatella, että paljon pahempaa on jäädä tänne kuin lähteä. Ei se ole niin yksiselitteistä, eikä se aina ole helppoa lähteäkään.

Mutta hyvin se rt-aika menee! Uskokaa pois

[yama]

Mun ystävä sanoi et se vuosi kun hänen miehensä oli Kosovossa oli hänen elämänsä hirveintä aikaa. Tuo nyt ei kyllä helpota sun eikä mun oloa yhtään, mut näinhän se varmaan on.

Ei sen onneksi niin tarvitse mennä, niin kuin Luakin jo tuossa kirjoitti. Vaikeita hetkiä tulee varmasti, mutta kokonaisuutena kokemus saattaa olla positiivinenkin. Ja vaikkei olisikaan, kannattaa murehtia ainakin toisten sanomisia ennalta niin vähän kuin mahdollista.

Tsemppiä kaikille uusille leskille! :icon_thumleft:

Ei nuita ystävien kommentteja tosiaan aina kannata omaan tilanteeseen verrata. Tietty jokainen immeinen on oma yksilönsä ja kokee myös tälläisen puolen/vuoden eron eri tavalla.
Itselläni alkuviikot olivat kaikkein vaikeimpia ja pinna oli tiukalla vähän joka asiasta. Sitten tuli ihmeellinen vihamielisyys, mutta sen kadottua elämä rullasi ihan normaalisti. Eikä tuo puolivuotinen mikään kauhea kokemus ollut. Muutoinkin paljon yksikseen lapsien kanssa tottuneena olleena. Saapi lähteä uudestaankin jos siltä vielä tuntuu tai on tarvetta.
Talonmiestä talossa olisi tuona aikana tosin tarvittu ja varsinkin tukiverkon, lähisellaisen puuttuessa, kaiken joutui tekemään alusta loppuun yksin. Mutta siihenkin tottuu. 

[Lilian]

Ihan avoimin mielin tätä tulevaa odotan, toki hieman pelottaa, mutta kuitenkin positiivisella mielellä. Mieheni on töiden takia paljon poissa kotoa, mutta ne ovat yleensä 3-5pv, nyt kun oli sitten kaksi viikkoa rotaatiokoulutuksessa ni piiiiitkästä aikaa oli jo vähän ikävä ja kutkutti kivasti vatsasta kun tiesi miehen tulevan kotiin. Kovasti toivoisin et tämä tuleva vuosi toisi suhteeseen pientä säpinää, samalla kuitenkin pelkään et kaikki menee huonompaan päin. No sen näkee sitte, turha sitä vielä on murehtii, mielikuvitus on vaan tässä mielentilassa  turhan vilkas.
Kävin tuolla positiivareiden värssypankissa kattomassa runoja anopille kun jää huomen eläkkeelle, kattelin sit samalla muitakin runoja, kyllä oli niin ihania ja koskettavia et tippa linssissä lueskelin

[Tinsku]

Mä olen varmaan jotenkin outo, kun en ole osannut murehtia ja itkeskellä miehen lähtöä. Siis tottakai koulutusjaksojen aikana lasten kanssa tuli useammankin kerran mieleen, että miten mä kestän ja ikävöin häntä. Rakastan toki puolisoani, mutta välillä on varmasti ihan tervettä olla molempien uusissa kuvioissa. Varsinkin kun RT on aina ollut puolison haave ja nyt hän pääsee toteuttamaan sen. En usko, että murehtimisellani ainakaan helpottaisin tulevaa talvea. Meillä on pitkä ja vaihderikas menneisyys takanamme ja luulen, että parhaiten selviän tulevasta kun en etukäteen liikaa murehdi. Olenko mä ihan kummallinen? Onko muilla ollut tällaiset fiilikset?   

[yama]

Mä olen varmaan jotenkin outo, kun en ole osannut murehtia ja itkeskellä miehen lähtöä. Siis tottakai koulutusjaksojen aikana lasten kanssa tuli useammankin kerran mieleen, että miten mä kestän ja ikävöin häntä. Rakastan toki puolisoani, mutta välillä on varmasti ihan tervettä olla molempien uusissa kuvioissa. Varsinkin kun RT on aina ollut puolison haave ja nyt hän pääsee toteuttamaan sen. En usko, että murehtimisellani ainakaan helpottaisin tulevaa talvea. Meillä on pitkä ja vaihderikas menneisyys takanamme ja luulen, että parhaiten selviän tulevasta kun en etukäteen liikaa murehdi. Olenko mä ihan kummallinen? Onko muilla ollut tällaiset fiilikset?   

Et ole kummallinen! Miulla oli paljolti samanlaisia fiiliksiä. Monia monia yhteisiä vuosia takana, lapset jo aika isoja ja tiesin jo etukäteen kokemuksesta, että murehtimalla ei asiat helpotu yhtään. Vaan reippaasti eteenpäin katsomalla. Hyvin se lähtee siitä menemään!