Mun kaverit ja perhe on ennemminkin luullut että olen ihan rikki kokoajan kun joudun olemaan yksin ja sitten ovat ihan ihmeissään kun olen ihan kunnossa. Tekis mieli kertoa niille että on mulla omakin elämä  >:(  Mutta ihan hyvin ovat muuten suhtautuneet ja ovat kiinnostuneita tarpeeksi muttei liikaa.

Voisko siinä olla semmosta, että ei löydetä oikeita sanoja? Vähän niinku jonkun poismenossa, kuolemassa... Kun ei oikeita sanoja löydetä niin ollaan sitten mieluummin kohteliaasti hiljaa. Vanhemmat naisihmiset varsinkin muistaa vielä ajan kun miehet lähti rintamalle eikä siitä liene hyviä muistoja. Sitten kun se faitteri tulee lomille, tilannetta voi verrata siihen kun naapurin Väinö tuli kuin tulikin ehjänä kotiin...
Tämä nyt saatoi olla vähän kaukaa haettua, mutta rt-toiminta ei ole kuitenkaan niin yleistä kuin esim. työttömänä olo, jonka kaikki tietää ja tuntee.

Saikohan tästä nyt mitään tolkkua...

Lainaus käyttäjältä: Jartsa - 16/02/2006, 19:35:20
Voisko siinä olla semmosta, että ei löydetä oikeita sanoja? Vähän niinku jonkun poismenossa, kuolemassa... Kun ei oikeita sanoja löydetä niin ollaan sitten mieluummin kohteliaasti hiljaa.

No mutta tuossa voi olla itse asiassa jotain idean juurtakin..  ;D Se on varmasti helpompi vaan puhua muista asioista tai olla hiljaa, kun ei välttämättä tiedä miten leski asiaan itse suhtautuu...Ja tosiaan se lomille tulo, olen huomannut että on just semmioista, että kiva kun tulit ehjänä kotiin. Äitini luona, jossa yleensä kuljetaan sivu ovesta ensin kodinhoito huoneeseen, niin aina kun Jussi on lomilla on pakko käyttää paraati ovea.  ;D

Nyt on taas joillakin kodinturvausmissio ohi ja toisilla alkamassa.

Ja mitkäs ovatkaan olleet niiden sukulaisten/ystävien kommentit ja suhtautumiset?

No luulenpa että vanhemmat ovat olleet positiivisesti iloisia ja ehkä yllätyyneitäkin, että vielä tässä vaan yhdessä porskutetaan eteenpäin. Äiti kauhisteli vuosi sitten lähtöpäätöstä, että mitenkäs nyt.. vuosi on pitkä aika jne. Äitit aina huolehtii.. ::) :)
No, ystävät varmaan odottavat, että näkevät P:n. Tosin tiedän ystävän, joka varmasti jää kaipaamaan baariseuraa... Vaikka ei sillä, että enkö enää lähtisi, mutta saattaahan se vähän vähetä.. ? Ainakin se "näin tyttöjenkesken" meno... ;)

Meillä M:n äiti on varmasti iloinen kun missio on ohi; saa nukkua yönsä rauhassa, eikä tarvitse tuntemattomia numeroita kännyssä säikähdellä ja minulle soitella...
Ystävät ??? jokohan ne on tajunneet että M edes lähti kun se tulee jo pois...

Mulle moni on myöntänyt, että pelkäsi miten mä tuun pärjäämään ja ovat olleet tosi yllättyneitä siitä, että kaikki on mennyt näin hyvin ::) Paljonpa ne muhun luottaa ::) Mun äiti on suhtautunut tosi hyvin koko ajan, ehkä parhaiten kaikista! Ystävien suhtautuminen on muuttunut parempaan suuntaan, kun he huomasivat, että Jii käy kuitenkin kotona loppujen lopuksi suht usein. Kai he aluksi luulivat, että sinne se lähtee ja hylkää meidät ja tulee sitten puolen vuoden päästä kotiin, käymättä kertaakaan lomilla ::) Kaikki ei kuitenkaan ymmärrä sitä, että olen antanut luvan toisellekin reissulle.

Lussahan mulle moni kuittaili, että katotaan ny kestääkö toi teidän suhde ja että varmaan te erootte....
Mutta eipä oo hetkeen kuulunu vastaavia kommentteja ;D

Miehen mumma varmaan pystyy taas hengittämään normaalisti, kun on kotiuduttu ;D

Lainaus käyttäjältä: Hanhikki - 07/11/2006, 13:42:00
Lussahan mulle moni kuittaili, että katotaan ny kestääkö toi teidän suhde ja että varmaan te erootte....
- - -

Kauhistelua piisasi, lohtua ei. Toisaalta suoritin itse samaan aikaan asepalveluksen, joten pelkäsivät varmaan nyrkkiä heti, jos joku nyyhkii. ;D

Olipa kuitenkin kurjaa seurailla tuvassa toisten luurisöpöilyä ja iloisia tervehdyksiä: vain äitini uskalsi minulle soittaa. ::) Outoa, sanoisin, ja ikävää. :sad10:

Lainaus käyttäjältä: tupu - 07/11/2006, 20:05:15

Lainaus käyttäjältä: Hanhikki - 07/11/2006, 13:42:00
Lussahan mulle moni kuittaili, että katotaan ny kestääkö toi teidän suhde ja että varmaan te erootte....
- - -

Kauhistelua piisasi, lohtua ei. Toisaalta suoritin itse samaan aikaan asepalveluksen, joten pelkäsivät varmaan nyrkkiä heti, jos joku nyyhkii. ;D

Olipa kuitenkin kurjaa seurailla tuvassa toisten luurisöpöilyä ja iloisia tervehdyksiä: vain äitini uskalsi minulle soittaa. ::) Outoa, sanoisin, ja ikävää. :sad10:

Ehkäpä sinua pidettiin jollain lailla "liian" vahvana ja pärjäävänä? ??? Mutta ikävää kyllä, eikä kuulemani perusteella niin kovin harvinaistakaan.