Ystävien/sukulaisten suhtautuminen

[miranda]

Ja sitten pahimmassa tapauksessa muut saavat tuntemaan, että meidän parisuhteessa on jotakin vikaa, kun pärjään odottaessa rt-aikana ihan hyvin. Sellainen aavistuksen syyllisyys... Tietääkö kukaan, mitä tarkoitan?

Eli kun en ole itkemässä silmiäni päästä, enkä jää masentuneena kotiin neljän seinän sisään, niin kestän tilanteen ikäänkuin liian hyvin. Omituista, mutta olen törmännyt tuohon ajatusmalliin nyt jo muutaman kerran. Totta tietysti on se, että aika on mennyt yllättävän nopeasti ja olen saanut paljon aikaan omassa elämässäni ikävästä huolimatta. Mutta en meistä kumpikaan halunnut, että mun elämäni lakkaisi 6kk ajaksi. Pyrin mahdollisimman tavalliseen elämään, mutta se tuntuu olevan joillekin vaikea hyväksyä. Ihmisillä on liikaa aikaa ajatella muiden asioita!

Tekisi mieli ärähtää, että ei mun aktiivisuus ja osallistuvuus tarkoita, ettenkö ikävöisi, rakastaisi ja välittäisi, mutta kun en jaksa. Mitä se selittely toisaalta auttaa, mä tiedän itse, mitä tunnen ja riittää mulle. Silti - suututtaa toisinaan.

Ymmärrän ihan täysin mitä tarkoitat! Mulla on työ, lapset, talon rakentaminen, vanhan auton myynti, kotityöt..... y.m y.m... Kyllä kaikki tä olisi helpompi jos S olisi koyona, mutta kun mun nyt on pakko pärjätä yksin, ei se todellakaan auttaisi että istun itkemässä! Rautanainen pitäisi olla... :blob5:

[yama]

Ja sitten pahimmassa tapauksessa muut saavat tuntemaan, että meidän parisuhteessa on jotakin vikaa, kun pärjään odottaessa rt-aikana ihan hyvin. Sellainen aavistuksen syyllisyys... Tietääkö kukaan, mitä tarkoitan?

Eli kun en ole itkemässä silmiäni päästä, enkä jää masentuneena kotiin neljän seinän sisään, niin kestän tilanteen ikäänkuin liian hyvin. Omituista, mutta olen törmännyt tuohon ajatusmalliin nyt jo muutaman kerran. Totta tietysti on se, että aika on mennyt yllättävän nopeasti ja olen saanut paljon aikaan omassa elämässäni ikävästä huolimatta. Mutta en meistä kumpikaan halunnut, että mun elämäni lakkaisi 6kk ajaksi. Pyrin mahdollisimman tavalliseen elämään, mutta se tuntuu olevan joillekin vaikea hyväksyä. Ihmisillä on liikaa aikaa ajatella muiden asioita!

Tekisi mieli ärähtää, että ei mun aktiivisuus ja osallistuvuus tarkoita, ettenkö ikävöisi, rakastaisi ja välittäisi, mutta kun en jaksa. Mitä se selittely toisaalta auttaa, mä tiedän itse, mitä tunnen ja riittää mulle. Silti - suututtaa toisinaan.

Tiedän hyvin tunteesi! Ihmiset huolehtivat liikaa kyllä välillä toistensa asioista tai sitten ihan liian vähän.  :-\

[Punapihlaja]

Ja sitten pahimmassa tapauksessa muut saavat tuntemaan, että meidän parisuhteessa on jotakin vikaa, kun pärjään odottaessa rt-aikana ihan hyvin. Sellainen aavistuksen syyllisyys... Tietääkö kukaan, mitä tarkoitan?

Eli kun en ole itkemässä silmiäni päästä, enkä jää masentuneena kotiin neljän seinän sisään, niin kestän tilanteen ikäänkuin liian hyvin. Omituista, mutta olen törmännyt tuohon ajatusmalliin nyt jo muutaman kerran. Totta tietysti on se, että aika on mennyt yllättävän nopeasti ja olen saanut paljon aikaan omassa elämässäni ikävästä huolimatta. Mutta en meistä kumpikaan halunnut, että mun elämäni lakkaisi 6kk ajaksi. Pyrin mahdollisimman tavalliseen elämään, mutta se tuntuu olevan joillekin vaikea hyväksyä. Ihmisillä on liikaa aikaa ajatella muiden asioita!

Tekisi mieli ärähtää, että ei mun aktiivisuus ja osallistuvuus tarkoita, ettenkö ikävöisi, rakastaisi ja välittäisi, mutta kun en jaksa. Mitä se selittely toisaalta auttaa, mä tiedän itse, mitä tunnen ja riittää mulle. Silti - suututtaa toisinaan.

Ihan kuin mie olisin tän kirjoittanut.... ja mun mies on jo sentään ollut 3. rt-reissultaan yli 7 vuotta Suomessa ja vielä muistan noi samat tuntemukset ja tunteet (jippii, ei oo vielä dementiaa  ;) ), vaikka onneksi ne päivittelijät olivat tuttavia eivätkä sukulaisia ja ystäviä.

[Malla]

Nämä lähtemiseen suhtautumiset on sitten kummallisia.Ekan kerran kun mies lähti reissuun niin aika moni tuli kertomaan,että "tämä on nyt sitten teidän suhteelle sellainen koetusaika":o
Sikäli hauskaa että yhdessä oli oltu jo tuolloin viitisen vuotta ja voisinpa melkein väittää,että ne pahimmat karikot oli jo selvitetty.
Ja nyt kun on jo perhettä niin se yleisin suhtautuminen on,että "sulla mahtaa olla tosi raskasta kun mies jätti sut kotiin pienen lapsen kanssa?"Just,se hylkäsi kylmästi perheensä ja lähti sotimaan tuonne alas. ::)
Paikallisessa perhekerhossa tuli asia keskustelussa esiin ja yritin sitten hieman keventää vakavaksi menneitä ilmeitä kertomalla,että "olen mä useaan otteeseen meinannut kantaa sen miehen ihan itse Afganistanin lennnolle kun on kotona pinna hieman kiristynyt mutta nyt ei onneksi tarvinnut -puolustuvoimat hoiti asian ihan mun puolesta"
-Ketään ei naurattanut ;D

[Jansku]

--
Paikallisessa perhekerhossa tuli asia keskustelussa esiin ja yritin sitten hieman keventää vakavaksi menneitä ilmeitä kertomalla,että "olen mä useaan otteeseen meinannut kantaa sen miehen ihan itse Afganistanin lennnolle kun on kotona pinna hieman kiristynyt mutta nyt ei onneksi tarvinnut -puolustuvoimat hoiti asian ihan mun puolesta"
-Ketään ei naurattanut ;D

Erittäin huumorintajutonta porukkaa siellä!  ;)  ;D

[Kinttunen]

--
Paikallisessa perhekerhossa tuli asia keskustelussa esiin ja yritin sitten hieman keventää vakavaksi menneitä ilmeitä kertomalla,että "olen mä useaan otteeseen meinannut kantaa sen miehen ihan itse Afganistanin lennnolle kun on kotona pinna hieman kiristynyt mutta nyt ei onneksi tarvinnut -puolustuvoimat hoiti asian ihan mun puolesta"
-Ketään ei naurattanut ;D

Erittäin huumorintajutonta porukkaa siellä!  ;)  ;D

Onneks me ei olla semmosia! ;D

[zatu]

Kyselläänpäs uusilta. :) Miten lähipiiri on reagoinut siihen miehenne tulevaan reissuun?

[Tinsku]

"Ai ihan oikeestiko se nyt jo lähtee ja ihan näin pian?" Vaikka moni on tiennyt jo pitkään lähdöstä (hakenut kaksi kertaa aiemminkin),  niin silti se jostain syystä on yllättänyt. Moni on ollut "huolissaan" minusta ja ihmetelleet minun tyyntä suhtaumista. Odottavat kai, että purskahdan itkuun joka kerta kun asia tulee esille  :P Kannustavalla mielellä ovat kaikki. Tosin en tiedä kuinka kertoisin asiasta omalle sota-ajan eläneelle mummolleni...

[Lilian]

Mein ystävät ja sukulaiset on pääasiassa olleet kannustavia, toki joku sanoi et miks mä lasken mieheni sinne? Mulla ei ole kertaakaan käynyt edes mielessä et kieltäisin menemästä, onhan se ollut mieheni unelma jo ainakin 10v. Kovasti ovat ystävät luvanneet tukea ja auttaa jos sitä tarvitsen.

[jaanako]

Vähän saman suuntaista suhtautumista täällä, eli sekä kannustavaa että epäilevää. Tietysti miehen omat vanhemmat ovat olleet aika epäilevällä mielellä, kun oma poika lähtee sinne kauas. Mut varsinkin mun omat vanhemmat ja ystävät ovat olleet tosi kannustavia. Meidänkin miehellä kun reissu on ollut haaveissa jo kauan.

Monilla on kylläkin yhä se käsitys, että sinne alas lähdetään sotimaan. Kyllä se suhtautuminen sitten on muuttunut, kun selittää että kyse todellakin on RAUHANturvaamisesta, eikä mistään muusta.