Nyt se sitten lähtee

[Lilian]

Nyt kun näitä uusia leskiä täällä on niin eilen illalla kun en saanut unta, niin tuli muisteltua sitä lähdön hetkeä. Yksi ärsyttävä asia muistui mieleen, monet kaverit sanoivat miehelleni että "koitahan jaksaa siellä" >:(. En voi mitään mutta mua toi otti päähän ihan sikana, en väitä etteikö hänelläkin ole siellä välillä rankkaa, mutta itse sinne kuitenkin vapaaehtoisesti lähti. Mä yleensä sanoin tohon että "kyllä se mulla rankempaa kotona on". Ja se on tosi että kotona on huomattavasti rankempaa, sen kyllä onneksi sentään oma mieheni tajuaa.

[fionella]

On tämä aikamoista tunteiden vuoristorataa. Mulle kaikki sanoo ettei kannata stressata etukäteen, niin no, helppohan se on sanoa kun ei ole oma lehmä ojassa. Pärjäähän sitä vaikka heinäseipäänä mutta se jaksaminen tässä eniten pelottaa, siitä sit kärsii kaikki jos mulla voimat loppuu. Olisin mieluummin jäänyt yksin kesäksi kun talveksi, ei olis ollut lumitöitä/uuninlämmityksiä ja lasten kanssakkin olisi ollut helpompaa ulkoilla ja liikkua. Siitähän sen sit näkee että miten jaksaa mutta luulen että on ihan turhaa miehenkin odottaa että kotona odottaa mikään "hemaiseva seksipommi" tai tänne tullaan "lomalle"...

[pumpkin]

Minä olen tällä kokemuksella nyt sitä mieltä, että pyydät miehes järjestää jonkun kaverinsa kolaamaan teille lumet ja kantaa puita. Piste. Ihan oikeasti henkisessä jaksamisessa on ihan tarpeeksi urakkaa ja sitten siihen päälle vielä fyysinen väsymys. Voin myöntää, että vaikka olen aina ollut minä-pärjään tyyppi, niin olin kyllä Kosovo talven aika kovilla, eikä ollut yhtään kaukana jossain vaiheessa, se että olisin sanonut, että kuulepa ei tarvi tulla enää tähän taloon, vaikka miten rakastin, niin uupumus vie ihmisen eri tasolle.
Ja teidän lapset ovat niin pieniä, että tarvitsevat äitiä koko ajan, joten ei ole oikein heitäkään kohtaan, että äiti on uupunut arjen pyörityksestä, ja tunne-elämän myllerrykset vielä siihen päälle.

Nämä kaikki ajatukset ovat tietysti lähtökohtaisesti pessimisti-ei-pety mentaliteettia.  :)

[Lilian]

Mä sanoin miehelle silloin lähdön alla että turha odottaa ja kuvitella että lomat on sitten ruusuilla tanssimista, etenkin kun on lapsia niin se on hyvinkin arkista kaikkinen itkuineen ja kiukutteluineen. Mutta ilokseni olen huomannut että mies nauttii suunnattomasti siitä tavallisesta arjesta ja jopa kaipaa sitä todella kovin.

Noi kavereiden kommentit voi jättää omaan arvoonsa, sellasen ihmisen joka ei tätä ole kokenut on vaikea tajuta mitä se on. Mullekin monet sanoo, viimeksi anoppi, että onpa aika mennyt nopeaa ::). No välillä se tuntuu itsestäkin siltä, mutta välillä taas kaikkea muuta kuin nopeaa. Ehkä siinä on se että päällepäin ei mussakaan näy se väsymys ja pahaolo, mutta sisältä olen välillä todella rikki. Mutta sekin on vain hetkittäistä, tässä pari viikkoa sitten meni koko viikko täysin sumussa, olin niin henkisesti kuin fyysisestikin rikki. Lapset söi iltaisin eineksiä, koti oli kuin pommin jäljiltä, huusin ja kiukkusin lapsille vaikka tiedänkin ettei se heidän vikansa ole että minä ole puhki. Mutta se meni ohi, jälleen kerran ja nyt on mennyt toista viikkoa hyvin ja olen onnistunut nauttimaan lasten kanssa olosta.

[Lua]

^No mutta mitä sitten ne ihmiset voi sanoa jotka ei ole tätä kokeneet? Mun mielestä "älä stressaa etukäteen" ja " koita jaksaa" ovat kuitenkin ihan kannustavia kommentteja. Ehkä lapsiperheellisten ystävät voisivat tarjota myös konkreettista apua; esim. lastenhoidossa, lumen luonnissa tai ihan jutteluseuraa.

[Lilian]

No joo kieltämättä oikeessa olet, mitäpä muuta sitä tuossa tilanteessa sanoisi. Mutta ehkä ois fiksumpaa sanoa miehelle jotain muuta ja vaimolle/tyttöystävälle että koita kestää.
Siitä kyllä suuri kiitos ystävilleni että ovat olleet tukena, juttu seuraa on riittänyt.

[Pipsa]

Se on varmaan eri tavalla rankkaa siellä reissussa kuin kotona. En pysty toki sanomaan mitä se siellä on, koska en ole ollut. Mutta voisin kuvitella että vaikka sinne vapaaehtoisesti jokainen lähtee, niin kyllä se koti-ikävä varmaan välillä vaivaa ja olosuhteet ei välttämättä ole helpoimmat mahdolliset. Kotona on taas sitten ne omat vaikeudet ja murheet pyörittää sitä arkea yksin ja ratkoa erinäisiä ongelmia, joista ehkä yhdessä olisi helpompi selvitä.

[pumpkin]

Se on varmaan eri tavalla rankkaa siellä reissussa kuin kotona. En pysty toki sanomaan mitä se siellä on, koska en ole ollut. Mutta voisin kuvitella että vaikka sinne vapaaehtoisesti jokainen lähtee, niin kyllä se koti-ikävä varmaan välillä vaivaa ja olosuhteet ei välttämättä ole helpoimmat mahdolliset. Kotona on taas sitten ne omat vaikeudet ja murheet pyörittää sitä arkea yksin ja ratkoa erinäisiä ongelmia, joista ehkä yhdessä olisi helpompi selvitä.

Juurikin tämän takia olisi hyvä, jos kotoväellä olisi hyvä olla, niin jaksaisi myös olla turvarin tukena, eikä tarvitsisi rasittaa häntä pahalla olollaan.

[Ninne]

Kyllä se ikävä on kova vaikka reisussa onki. (: Tääl kotona olijan pitäis keksii vaan mahdollisimman paljon kaikkee tekemist ja hääräämist ja yrittää olla ajattelet nii hirveesti sitä omaa kultaa ni ei ois koko aja nii paha se ikävä. (:
Paha vaan olla ajattelemat ko joka päivä ollaa yhteydes mesen ja puhelimen kautta... (: Vaiks meil onki miehen kans välil aina pari kolme päivää ettei pidetä yhteyttä. Sillon ei ainakaa ite ajattele hänt koko aja eikä ikävä oo samal taval läsnä sit koko aja (:
Kaikki kyl tuntuu olevan ihan eriasia teorias ko käytännös... (: esim. toi ettei koko aja ajattelis miestä...

[zatu]

Sinne se meni taas  ;D

No kas. :D