On vähän hymyilyttänyt tämä keskustelu siltä osin, että jotkut puhuu kokemuksistaan, jotkut mutu-tuntumasta ja jotkut heittää kehiin googlella löydettyä tekstiä
Itselläni nimenomaan kulttuuri/ihmissuhtautumiset muodostuu
oman kokemuksen kautta.
Itse olen asunut ja elänyt lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuutta pienellä alueella, jossa asuu 76 kansallisuutta.
Löytyy länsimaalaisia, venäläisiä+muita itänaapurimme lähistöltä olevia, kaukoidästä, lähi-idästä, pohjois-afrikasta, keskisestä afrikasta, etelä-amerikasta.
Olen ollut yhteyksissä eri kansallisuuksia ja kulttuureja edustavien ihmisten (eri ikäisten, eri lähtökohdista olevien) kanssa lapsesta tähän päivään asti. Työskennellyt heidän kanssaan opintojeni myötä ja muutenkin.
Olen umpijunttisuomalaisten umpijunttisuomalainen tytär, mutta
elänyt paikassa ja ajassa, jossa ympärillä näkyy ja kuuluu jatkuvasti eri puolilta maailmaa tulevia ihmisiä ja kulttuureja.
Kuinka moni tässä keskustelussa mukana oleva omaa samaa kokemuspohjaa? Ja miten se on vaikuttanut suhtautumiseen eri kulttuureihin ja ihmisryhmiin yms?Itseni lasken siihen ryhmään mitä voi kai sitten nimittää roturealisteiksi.
Rasisti en ole, eikä musta sellaista saa.
Enkä myöskään ole mikään kukkahattutäti, jonka mielestä kaikki on hyvin ja maailma pelastuu, jos vain ihmiset olisivat suvaitsevaisia ja ymmärtäväisiä.