Hyvä näin. Mutta täältä kotosalta on aika vaikea tietää, mikä tilanne on oikeasti ollut. Säikyttäähän tällaiset, ei sille mitään voi.
Just näin.
Tiedottamisessa on kyllä hieman parantamisen varaa
Rauhanturvaajia tulitettiin, kyseessä todennäköisesti väijytys 25.01.2006 15:35 Seitsemän suomalaista rauhanturvaajaa joutui tulituksen kohteeksi lähellä Maimanan kaupunkia Pohjois-Afganistanissa keskiviikkona aamupäivällä. Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa.
- Kyseessä oli todennäköisesti väijytyshyökkäys, jossa käytettiin konetuliaseita. Suomalaiset eivät olleet välittömästi vaara-alueella, kertoo Kansainvälisen osaston rauhanturvaamissektorin johtaja, komentaja Kimmo Salomaa.
Välikohtaus tapahtui Kunda Sangin alueella noin 20 kilometriä Maimanasta itään, kun suomalaiset olivat suorittamassa yhteispartiota Afganistanin asevoimien joukkueen kanssa.
Viisi suomalaista suojautui tulitukselta yhdessä muun joukkueen kanssa. Kaksi suomalaista oli noin kilometrin päässä olevassa kylässä. Toistaiseksi ei ole tiedossa, ketkä tulen avasivat. Ampujia oli arviolta 10-15.
- Afganistanin armeija jatkaa tilanteen selvittelyä. Suomalaiset palasivat jo päivällä takaisin tukikohtaansa. Partiotoiminta jatkuu normaalisti, mutta kun tällaista tapahtuu, jatkossa pitää olla entistäkin varovaisempi, Salomaa sanoo.
Maimanan alueella on 27 suomalaista rauhanturvaajaa. Koko Afganistanissa suomalaisia rauhanturvaajia on noin 90.
Suomalaisia ei ole aikaisemmin suoranaisesti uhattu
Vuosina 2004-2005 suomalaisten rauhanturvajoukkojen esikuntapäällikkönä Afganistanissa ollut majuri Rainer Peltoniemi pitää välikohtausta erittäin poikkeuksellisena.
- Sinä aikana kun itse olin Afganistanissa, suoranaisesti suomalaisia ei uhattu kertaakaan millään tavalla.Todennäköisesti kyseessä ei nytkään ole suoranaisesti suomalaisia kohtaan suunnattu välikohtaus.
Turvallisuustilanne on Peltoniemen mukaan kehittynyt Pohjois-Afganistanissa myönteisempään suuntaan kuin Afganistanin kaakkoisosissa. Esimerkiksi Afganistanin ja Pakistanin välisellä raja-alueella tilanne on edelleen epävakaa.
Ruotuväki