Heippa! Meillä myös nyt vuoden poissaolon jälkeen kotiutuminen on lähtenyt käyntiin, ja vähän kyllä jännittää. Valitettavasti asiat eivät mene kuten elokuvissa, että kapsahtaa toisen kaulaan ja ollaan romanttisesti sylikkäin seuraavat viikot. Lähinnä tunne on nyt ihmettelevä. Kuka toi on, mitä tässä nyt pitäisi tehdä..
Meille tuli myös monta muutosta yhtä aikaa kun ostettiin oma asunto komennuksen aikana, ja nyt pitäisi tässä kotiinpaluun yhteydessä samoin tein aloitella remonttia asunnossa. Hoidin asuntoon liittyviä asioita täällä päässä , ja nyt on jotenkin olo että kaikki on vähän sekaisin. Noh. Päivä kerrallaan. En osaa sanoa vielä onko hän muuttunut, olenko minä muuttunut. Sen voin sanoa että tässä vaiheessa kun kotiinpaluu on vasta tapahtunut, niin hämmennys on valtava. Vuosi oli toki vaikea itselleni, sillä siviilissä meiltä kuoli koira, isäni sairastui vakavasti, paine oli henkisesti todella kova enkä saanut sitä tukea, mitä puoliso voi läsnäolollaan antaa ja jota ei oikeastaan kukaan toinen voi korvata. Mietin, että varmaankin kovetuin jotenkin koska jouduin ikään kuin selviämään asioista täällä päässä yksin. On vaikeaa yrittää puhelimessa selittää toiselle sairaalakäyntien tuskaa, pelkoa että oma isä kuolee, tai sitä kun pidät rakasta koiravanhusta sylissä viimeisellä matkalla. Tosi vaikeita juttuja, joita hän ei ole voinut kanssani elää eikä voi päästä asioissa kanssani täysin samalle aaltopituudelle, kun hän ei voinut olla paikalla. Mutta day by day ja pikku askelin. Kuulisin mielelläni muilta tuntemuksia kotiinpaluusta vielä lisää..