Minkätakia mulle niin usein tulee teidän täällä puhuneiden rauhanturvaajamiesten viesteistä sellainen olo, kuin te hieman vähättelisitte meidän naisten huolta?
Tietenkään esim. minulla ei ole mitään hengenhätää, eikä toki miehellänikään, ellei nyt jotain vallan ihmeellistä tapahdu. Mutta kuitenkin se minunkin pelko tai huoli tai mikä ikinä onkaan, on minulle henkilökohtaisesti aivan tosi ja se minua vaivaa. Tietenkään en kuvittele, että sulho olisi koko ajan -ei ollenkaan! jonkun tappajan tähtäimessä, mutta silti välillä on pelko rinnassa, jos se onkin sitten juuri se minun turvaajani, joka jostain syystä on se tilastojentäyttäjä haaverimies.
Ihan samallalailla sitä varmaan jokainen äiti pelkää että juuri hänen lapselleen käy koulumatkalla huonosti. Noin niinkuin esimerkkinä.
Ja siksi kai tämän pitäisi olla juuri se paikka, joissa noihin yleensä tavallaan aiheettomiin huoliin suhtaudutaan kunnioituksella ja niistä pitäisi saada uskaltaa puhua täysin vapaasti.
Ilman että tulee sellainen olo että ei tuon, joka ei itse missään sodan lähelläkään ole ollut pitäisi pelkäämisestä puhua.
Jos nyt vuodatuksellani loukkasin jotakuta, pyydän anteeksi. Se ei ole tarkoitukseni. Ennemminkin halusin vain keventää sydäntäni.