Samaa mieltä. Meillä kahden vuoden takainen reissu on lähes unohdettu. Joskus joku ulkopuolinen kysyy jotain tai ottaa sen puheeksi. Ehkä tuollainen "rauhanturvaajaksi ainiaaksi kiinnijääminen" (siis jos takana just vaan esim. yks reissu vuosia sitten) johtuu siitä rauhanturvaajien yltiö-ihannoinnista!
Kai sitä on kaikenlaisia rauhanturvaajia. Itse tunnen pelkästään niitä, jotka kyllä muistavat reissunsa ja joskus haluavat niitä muistella ihan liiankin tiiviisti.
40 000 ihmiseen mahtuu väkeä joka lähtöön. Osalle rt-hommat eivät sovi ollenkaan ja toiset puolestaan eivät saa koskaan tarpeeksi.
Itse olen rauhanturvatehtävissä ollut kohta kaksikymmentä vuotta sitten ja kyllä täytyy sanoa, että joka päivä muistan sen.
Kai tuohon muistamiseen ja muistamattomuuteen tietysti vaikuttaa sekin millaisessa paikassa on ollut.
Lähtemättömästi jäivät mieleen ainakin jatkuvasti läsnä oleva väkivalta ja epäreiluus; lähes päivittäiset aseella uhkailut ja tervehdysmielessä lähelle ampumiset ja huumehoureissa aseiden kanssa sekoilevat SLA:n ”sotilaat”.
Elinolosuhteet poikkesivat siihenastisesta ja sen jälkeen eletystä elämästä niin paljon, että olisihan se ihme, jos tuo aika ei olisi jäänyt erityisesti mieleen ja muuttanutkin ihmistä.
Aika monille tulee tarve jutella omista reissuistaan vasta kypsemmällä iällä. Herran jestas kuinka vanhojen Kyproksen veteraanien jutuissakin luoti lentää ja hylsyt kilisevät.