Yön pimeimpänä hetkenä lueskelin tätä topic´ia ja ihmettelin, kun alkoi tuntua sellaista tärinää ja värinää...
Olen vasta sisäistänyt tähän rt-leskeyteen kuuluvat tunteet: huolen, pelon, kaipuun, odotuksen ja onnen - olenhan vasta hiljattain nainut rauhanturvaajan <3. Ja nyt Rami on sitten lopettelemassa uraansa ja on luvannut asettua kanssani aloilleen katselemaan lastenlastensa kasvamista.
En kyllä oikein usko hänen vakuutteluihinsa, sillä olen oppinut, että hän on sotilas myös sydämeltään, ja pelkään, että siviilielämän aloittaminen parin vuosikymmenen sotilaelämän jälkeen ei suju ongelmitta. Ja vielä uuden ihmisen rinnalla, joka kaipaa apua ja tukea uudessa asuinmaassaan, eikä välttämättä pysty tukemaan vieroitusoireista kärsivää miestään.
Minun pitäisi nyt olla onnellisissa häämatka-odotuksissa, mutta en voi sille mitään, että tähän aikaan valvoessani mieleni ei ole kovinkaan valoisa. Varmasti jonkinlainen kulttuurishokkikin vaikuttaa - sydän on Libanonissa, ajatuksissani olen vielä Ranskassa ja fyysisesti Suomessa.
??? Olen ymmälläni kaikesta ja mieliala seilaa laidasta laitaan....Näiden kotiutumisjuttujen pitäisi olla iloisia.