Vai jaksatteko te muut odotella tyytyväisinä vaikka toisesta ei kuuluisi useisiin päiviin yhtään mitään? Ja jos tietäisitte että toinen kerta kaikkiaan on sellainen ettei koe tiiviimpää yhteydenpitoa välttämättömäksi?
Heh, tulee ihan miehen alhaallaoloajat mieleen..
Meillä on mies just tuollainen kans ja meillä toi tosiaan oli arkipäivää! Pusupuhelimesta ei oltu silloin vielä kuultukaan ja kännykällä soittaminen oli pirun kallista.
Niinpä meillä puolen vuoden reissun aikana soitettiin toisillemme tasan 3 kertaa!!
Syynä oli anoppi, jonka piti päästä vähintään joka toinen päivä puhumaan poikansa kanssa puhelimessa. Hän kun oli sitä mieltä että tekstiviestit ja sähköpostit ei riitä, vaan hänen pitää äänestä kuulla että kaikki on hyvin...
Niin sitten puhelut jäi vähiin, kun aika herkulliset puhelinlaskut tuli jo anopin soitoista.
Meillä eka soitto koski räjähtänyttä tietokoneen virtalähdettä, toinen lomalle tulevan hakemista kentältä kun auton akku meni seisonnasta (meillä oli auto seisonnassa koko reissun, kun asuttiin keskusta-alueella enkä työn puolesta tarvinnut), ja kolmas oli kotiutuessa "moi, me lähdetään nyt" -soitto.
Sähköposteja tuli kahden käden sormilla laskettava määrä, yksi kortti, ja loput tekstiviestejä ja nekin lähti multa päivittäin ja yleisin teksti tais olla "mitä kuuluu?"
Kyllä sitten puolessa välissä ja sen jälkeen rupesi mieskin jo oma-aloitteisesti viestimään.
Lisäys: niin, ja messengerissä juteltiin muutamaan otteeseen, silloin kun kone toimi.