Voi kylläpä sä elät niin oikeudenmukaisessa ja täydellisessä maailmassa jos et vielä oo sitä tajunnut, että elämä ei aina oo niin täydellistä, et kaikesta sovitaan yhdessä.
Tiesinhän minä että mut ammutaan alas ihan kovillakin ammuksilla heti kun sotken lusikkani soppaan
ja pitäishän se olla jokaiselle meille lapsettomille selvää että täällä foorumissa ei saa kommentoida mitään lapsiperheiden elämään liittyvää koska siitä ei voi olla mitään hajua ennen kuin itse on sen kokenut.
Sen voin jo heti sanoa että en todellakaan elää missään täydellisessä maailmassa, usein jopa hyvinkin kaukana siitä!! Satun vaan olemaan semmoinen ihminen että yritän nähdä jotain positiivista kaikessa, joten ehkä kirjoituksiani täällä foorumissa ovat liian positiiviseen sävyyn värjättyjä....
Mutta vaikka kuinka ruusuiselta mahtaakin kuulostaa niin me sovitaan kyllä kaikista isoimmista asioista yhdessä, ja juu ei, ei ole mikään kovin tuore parisuhde, kymmenen yhteisen vuoden ajan ollaan tätä ilmeisesti kovinkin ihmeellistä mallia elätty
Vaikka tätä en nyt sitten saa sanoa kun meillä ei sitä jälkikasvua ole, mutta uskon tuntevani miestäni niin hyvin että jos lapsia olisi niin minä olisin se joka olisin työntämässä hänet reissuun (jos hän siis haluaisi mutta hieman empisi) ja hän olisi se joka miettisi josko sittenkin pitäisi kotiin jäädä.
Ja jos vielä hieman pistän enemmän myrkkyä keittooni: niin eikös se vähän niin ole että jaksaminen valitettavasti
aika usein(en väitä että ihan 100 %) on asennekysymys ??? Oli sitten perheellinen tai lapseton, jos jo alkuun on ollut sitä mieltä että joku juttu on raskas ja hankala eikä tule selviämään siitä, niin mitkä ovat mahdollisuudet pärjätä loistavasti??
Teilatkaa taas vapaasti mua ilmeisesti pilvilinnassa asuvaa