Tällainen kolahti sähköpostiin
Naisen näkemys jääkiekostaKoska olen perehtynyt Jääkiekkoon, haluan jakaa tietoni muiden
kanssa. Voit luottaa asiantuntemukseeni, sillä olen perehtynyt
aiheeseen varsin laajasti. Kävin 70-luvun lopussa yhdessä Jääkiekko-
ottelussa Helsingissä ja heti perään toisessa Tampereella 90-luvun
alussa. Lisäksi olen nähnyt Jääkiekkoa useita kertoja Urheiluruudussa
sulkiessani televisiota.
Jääkiekko on kamppailu-urheilua. Lajissa kamppaillaan perimmiltään
istumapaikoista. Pelissä on kaksi joukkuetta ja paljon numeroituja
pelaajia. Heille ei kuitenkaan ole varattu numeroituja paikkoja.
Paikkoja on vähemmän kuin pelaajia. Osa pelaajista joutuukin
istuimen vapautumista odotellessaan säntäilemään aidatulla kentällä.
Aitauksessa olo on tehty mahdollisimman vaikeaksi: kenttä on jäädytetty
vaarallisen liukkaaksi ja pelaajien jalkoihin on sidottu metalliterillä
varustetut kengät.
Lisäksi toisen joukkueen pelaajat tönivät koko ajan. Istumapaikkoja
vartioi kunkin joukkueen Capo di tutti capi. Hän on se huonosti istuvaan
ja räikeään pikkutakkiin sonnustautunut yrmy mies, joka jauhaa koko ajan
purukumia. Hän häätää muutaman pelaajan kerrallaan aitaukseen tuupittavaksi.
Penkeille jääneet eivät haluaisi päästää ketään lähtijöiden tilalle, vaan
he hakkaavat aitauksesta tulijoita isoilla hanskoillaan ja käyräpäisillä
kepeillä, eli mailoilla.
Pelaajan on mahdollista saada istumapaikka yksityisaitiostakin, mutta
siitä joutuu tappelemaan. Yksityisen istumapaikan myöntää yleensä
näkövammainen, mustavalko-paitaan sonnustautunut mies, kutsumanimeltään
Mulkku. Jos Mulkku ei ole päässyt aitaukseen, häntä saattaa tuurata
myös Dorka tai Pelle. Pelaaja saa istua privaattiaitiossa kuitenkin vain
pari minuuttia kerrallaan. Sitten hänen on taas lähdettävä takaisin
aitaukseen
tönittäväksi ja kampitettavaksi.
Pelissä on kaksi pelaajaa, joita ei päästetä ollenkaan istumaan. He
seisoskelevat aitauksen eri päissä verkosta rakennettujen laatikoiden
eli maalien edessä. Heitä kutsutaan maalivahdeiksi. Aitauksessa vuorollaan
olevat pelaajat koettavat osua näihin raukkoihin mustalla kumikiekolla,
jota lyödään em. mailoilla.
Jäähallissa soitetaan usein kivaa jumppamusiikkia. Katsojilla on kaksi
tärkeää tehtävää. Ensinnäkin katsojien on tarkasti seurattava em.mustaa
kiekkoa. Jos aitauksessa oleva pelaaja ei osu kiekolla maalivahtiin, vaan
kiekko livahtaa maaliin, on katsomon reagoitava salamannopeasti.
Mikäli katsoja kannattaa sitä joukkuetta, jonka maaliin kiekko
osuu, hänen on huudettava mahdollisimman kuuluvasti "paitsio".
Mikäli katsoja kannattaa toista joukkuetta, hän voi huutaa mitä tahansa,
kunhan huutaa kovalla äänellä. Esimerkiksi "Öööh-haa-möää-haa" on
suositeltava huuto.
Katsojien toinen tehtävä on tunnistaa pelissä mukana olevia vähemmistöjen
edustajia. Lajin fanaattisimmat kannattajat ovat tosi päteviä tunnistamaan
esimerkiksi joukkueisiin kuuluvia homoseksuaaleja. Pelin edetessä useaa
pelaajaa tervehditäänkin katsomosta iloisilla ja reippailla "homoo-o-o"-
huudoilla.
Nyt vain seuraamaan Jääkiekkoa! Se on todella mielenkiintoista, kun
ymmärtää pelin juonen.