Hyvä seura täältä foorumilta jäänyt ainakin mieleen,
en tosin ole teitä ystävät jättämässä rauhaan missionkaan loputtua !
Ja kokonaisuudessaan tämän mission aikana suhteemme on vahvistunut, ja molemmilla on ollut reilusti sitä omaa aikaa, ja molemmat tahoillaan saanut toteuttaa unelmiaan!
Vuoden ajalle on mahtunut paljon hyviä aikoja, mukaan lukien myös muutamia vaikeampia aikoja, mutta ollaan molemmat todella tyytyväisiä tähän vuoteen!
Tämä kysymys olisi kuitenkin hyvä kysyä vasta, kun miehet ovat kotona, sillä eihän sitä ikinä tiedä millaiset sopat on sekoitettu vuoden aikana . Kun kotiutuminen ei aina voi olla yhtä ruusuinen kaikilla, kuten me kaikki varmaan se tiedetään