Eli ikävästä ja muusta huolimatta, osaatteko nauttia kesästä ja tehdä omia juttuja, vai kuluuko kaikki aika ja energia sitä seuraavaa lomaa ja kotiutumista odottaessa?
Onhan se odottamista. Tää toinen puolisko vuodesta on (ainakin toistaseks) helpompi kuin ensimmäinen, mutta en silti ihan täysillä nauti tästä kesästä
Just eilen sanoin Papalle, että menis kesä nopeesti ohi ja tulis syksy ja marraskuu... Olishan se ihanaa, kun sais nauttia kesän lämmöstä ja auringosta sen oman rakkaan kanssa.
Mulla on onneks nyt kädet täynnä töitä, että saan kodin näyttämään kodilta eikä siltä sekamelskalta miltä se nyt näyttää
Muuton jäljiltä on vielä vähän fiilaamista ja höyläämistä, joten siinä puuhastelussa kuluu aika paremmin
Ja onneks töitä on. Vaikka vaan elokuun loppuun asti, mutta kuitenkin. Jos koko kesän olisin ollut ilman töitä, niin pää olis hajonnut aika päiviä sitten, ei sitä ihan toimettomana muutenkaan viihdy saati sitten tän mission aikana, kun kaipaa jotain muuta ajateltavaa kuin sitä raastavaa ikävää
Kalenterin käyttö on muotoutunut. Aikaa lasketaan ainoastaan seuraavaan lomaan ja tietysti kotiutumiseen
Vielä kolme viikkoa, vielä viisi päivää... Loma menee onnensekaisessa sumussa ja taas loman jälkeen mietitään ainoastaan sitä, että koska se seuraava loma on.
Mutta tästä kaikesta huolimatta joskus on sellainen olo, että eihän tämä nyt niin kamalaa ole. Kyllä mä yksinkin pärjään, kun ei tää ikävä ihan sängynpohjalle heitä. Joskus on tosiaan kiva olla yksin, saa katsoa telkkarista mitä lystää
, saa syödä mitä huvittaa, voi tehdä ihan mitä vaan, kun on yksin... Mutta sitten iskee se yksinäisyyskin
Miten mä muka pärjään yksin, voi kun Pappa olis nyt mun vieressä...
Kaikki nämä ovat onneksi ohimeneviä tunteita viimeistään siinä vaiheessa kun se kotiutuminen koittaa
Rakkaus tässä vuoden aikana vahvistuu, se on varma! Tästäkin selvitään odottamisineen, lanoineen ja yksinolon ihanuuksineen päivineen
