Tässä on ainakin IS:n Ulla Appelsinin kirjoitus, liekkö sama mitä tarkoititte.
Jotenkin en nyt aivan kokonaan tajua tätä Appelsinin kommenttia. Hän kirjoittaa mm., että "Ehkä vaikeinta on kuitenkin uskoa, ettei Abu-Hanna olisi koskaan Suomessa ollessaan kuullut tyttärestään mitään kaunista. Eikö kukaan ole muka sanonut mitään söpöä pienestä Reemasta? Yhtään positiivista kommenttia Abu-Hanna ei kuitenkaan mainitse."
Siis täh? Ei Abu-Hanna kirjoita, ettei tyttärensä olisi saanut mitään hyviä kokemuksia Suomesta. Hän kirjoittaa, että huonoja on tarpeeksi. Rasistisesta nimittelystä hän antaa pari esimerkkiä, ja Appelsin tarttuu niihin aivan kuin nämä esimerkit olisivat ainoat huonot kokemukset, jotka nyt epäoikeudenmukaisesti yleistetään koko kansaan. Ajattelu on vähän sama, kuin että jos saan kerran kuussa tietyssä kadunkulmassa turpaan, minun pitäisi muistaa kiitellä niitä kertoja, joina en saa. Tai että jos lasta kiusataan koulussa, ei se ole ongelma, jos kaikki eivät kiusaa, vaan vain osa.
"Kun tällaiset kohtaukset toistuivat, en enää tiennyt, miten saisin tyttäreni uskomaan, että ihminen on arvokas, että hän itse on arvokas." Ei minusta tämä ole mitään Suomen tai suomalaisuuden yleistävää mollaamista. Joku voi tietysti kommentoida, että ei Suomi mikään rasistinen maa ole. Ehkä huutelu ja nimittely on sitä kuuluisaa läppää. Ja toki vain osa ihmisistä huutelee, suurin osa käyttäytyy kelvollisesti. Mutta kuvitelkaa oma lapsenne (ja itsenne) jatkuvan nimittelyn ja herjaamisen kohteeksi. Minusta Abu-Hanna vertailee kahden maan
ilmapiiriä omalta ja tyttärensä kannalta, ei luo Applesinin kuvaamaa jyrkkää hyvä/paha- erottelua. Kirjoittaahan hän itsekin kasvaneensa suomalaiseksi ja omaavansa suomalaisen identiteetin. Pitääkö hän itseään siis tämän pahan edustajana vai miten?
