Ai mitkä voimavarat? Tuntuu kuin kaikki mehut olis imastu iäksi pois. Tää on ollu kyllä mun elämäni raskain vuosi. Reilu kaksi kuukautta reissua jäljellä, yhdeksän päivän päästä viimeinen loma. Sen jäkeen vielä viisi viikkoa ja heitetään hyvästit näille reissuille. Ei auta vaikka kuinka pahassa rahapulassa oltais, niin lupaa ei enää tule.
Koettu on nyt sitten kaikki: Leskenä yksin, leskenä raskaana, leskenä lapsen kanssa raskaana ja leskenä kahden lapsen kanssa. Vaikeustaso juurikin tässä järjestyksessä.
En olis mitenkään pärjänny ilman omia vanhempia. Syksy nyt vielä meni ja alku talvikin, mutta Viljamin synnyttyä en olis kyllä pärjänny mitenkään, ihan mahdoton ajatuskin. Kyllä täytyy antaa iso kiitos mummille ja papalle, että on tuota esikoista jaksanut. Hän kun ei ole mistään helpoimmasta päästä. Koettelee kyllä välillä kaikkien hermoja.
Nyt tän viimeisen loman jälkeen on ilmeisesti alkanut kaipaamaan isäänsä vielä enemmän. Välillä vaan hokee isi, isi, isi. Ja kun kysyn onko isiä ikävä, niin nyökyttelee vaan. Tietääköhän tuo pieni raasu edes, mitä ikävä sana tarkoittaa?
