Lapsellisen RT-lesken voimavarat

[pumpkin]

Erittäin hienosti on kaikki mennyt, ja osaavat puhua ikävästään sekä minulle, että isälleen. 

[Marika]

Kaikesta ikävästä, kiukusta, sairasteluista, lumentulosta, pakkasista huolimatta, Hyvin on täälläkin mennyt  mission ensimmäinen 7 viikkoa. Mies oli joulun ajan lomilla kotona, ja sama tuttu turvallinen ihminenhän sieltä kotiutui... Tänään lähti sitten takaisin maailmalle  ja meillä alkoi lasten kanssa seuraava 4 viikon rupeama... (melkein puolet vähemmän ja silläkin erolla, että nyt tietää  mitä se on..)

Mutta kun aamulla lentokentän parkista auton käänsin kohti kotia, niin tuli itku, masennus ja kiukku yhtenä vyyhtenä. Että tätäkö tämä taas on, miten jaksan seuraavan kuukauden jne.. Sitä kesti ensimmäiset 10 kilometriä, ja sitten se oli ohi. Elämä jatkuu...

[pumpkin]

^hieno asenne marika  tsemppiä jatkoonkin.

[Jenny]

Kyllä voimavarat oli kovalla koetuksella ensimmmäisten viikkojen aikana tuon meidän eskarilaisen kanssa. Käytöksessä kyllä näkyi ja kuului sekä kotona että koulussa/kerhossa. Poika oli aivan eri tyytyväinen ja rauhallinen miehen loman ajan ja nyt sitten toivon että jatko olisi helpompaa kun tietää että kyllä se isi tulee taas takaisin ja välittää yhtä paljon kuin ennenkin. Ja nyt olen oppinut että on aivan turhaa keksiä hirveästi kaikkea "spesiaalia" ohjelmaa lapsille, keskitytään olemaan iloisia ja tyytyväisiä tässä kotiarjessa. (Lapsilta sujuu kai tällä hetkellä paremmin kuin äidiltä  )

[Tipi]

Täällä mennään päivä kerrallaan. Nyt on ollu vähä rankkaa, kun pienempi ollu kipeenä ja on valvottu yötäpäivää.  Ja lääkärikin alkoi puhumaan tukiverkoista, kun kerroin tilanteen eikä tuntunut ymmärtävän, et meil ei tosiaan oo mummoja vaareja siskoja veljiä, joita soittaa apuun. Yksi mummo on mutta sekin melko kaukana eikä ihan sillä salaman iskulla pääse tulemaan aina.

Mut kylä tää tästä. Elellään poikien kaa lomasta lomaan. Kohta varmaan huomaan, et on kevät ja kesä, kun aika menee päiviä laskiessa niin et ei huomaakaan. Arki on kuiteskin melkoista hulabaloota välillä näitten pikku-isäntien kanssa. Onneks toisaalta, ei kerkee ikävöidä pahemmin, kun kokoajan on touhua. 

Ystäviltä oisin kaivannu enemmän tukea. Kun puhelin ei soi päiväkausiin tai viikkoihin, eikä kukaan kysy kuulumisia niin se ahistaa välillä. Onko ne sit kuitenkaan tosiystäviä?   ???

[rumin,mies syvästä etelästä]

Täällä mennään päivä kerrallaan. Nyt on ollu vähä rankkaa, kun pienempi ollu kipeenä ja on valvottu yötäpäivää.  Ja lääkärikin alkoi puhumaan tukiverkoista, kun kerroin tilanteen eikä tuntunut ymmärtävän, et meil ei tosiaan oo mummoja vaareja siskoja veljiä, joita soittaa apuun. Yksi mummo on mutta sekin melko kaukana eikä ihan sillä salaman iskulla pääse tulemaan aina.

Mut kylä tää tästä. Elellään poikien kaa lomasta lomaan. Kohta varmaan huomaan, et on kevät ja kesä, kun aika menee päiviä laskiessa niin et ei huomaakaan. Arki on kuiteskin melkoista hulabaloota välillä näitten pikku-isäntien kanssa. Onneks toisaalta, ei kerkee ikävöidä pahemmin, kun kokoajan on touhua. 

Ystäviltä oisin kaivannu enemmän tukea. Kun puhelin ei soi päiväkausiin tai viikkoihin, eikä kukaan kysy kuulumisia niin se ahistaa välillä. Onko ne sit kuitenkaan tosiystäviä?   ???

Eikös muut lesket sit soittele?
Tässä sinulla Tipi on mahdollisuuskääntyä veteraanituki puhelimeen.
Sinne voi myöskin omaiset soittaa
 
Numerohan oli  0207698111

[Jenny]

Minulla on ystävien kanssa sama juttu kuin Tipillä eli eivät käy eivätkä kysele kuulumisia. Välillä mietin että pelkääkö ne että vaan valitan tilanteestani tai jotain, kun kuitenkin vaan haluaisin välillä jotain ihan muuta ajateltavaa..

[IceQueen]

Minulla on ystävien kanssa sama juttu kuin Tipillä eli eivät käy eivätkä kysele kuulumisia. Välillä mietin että pelkääkö ne että vaan valitan tilanteestani tai jotain, kun kuitenkin vaan haluaisin välillä jotain ihan muuta ajateltavaa..

Ihmiset ei monesti osaa suhtauta tuohon tilanteeseen, et mies on rt-hommissa. Ei tarvi ees olla lapsia, kun tuntuu, et suurin osa kavereista kaikkoaa...

Mulla meni yhtä kaveria lukuunottamatta koko kaveripiiri uusiks miehen ekan rt-reissun aikana... Kukaan ei soittanu ja ottanu yhteyttä muillakaan keinoin... Ja kun ite yritit jotain järkätä, kummasti ei koskaan aikataulut sopineet.

[Tipi]

Jotenkin mun ystävien kans on menny aina niin et mä oon ollu se aktiivisempi joka käy kylässä ja soittelee kuulumisia. Sit ku on oikein väsyny niin ei kertakaikkiaan jaksa mitään ylimäärästä. Just ny ku pojat on ollu kipeenä niin se normipäiväkin on sellasta suoriutumista, et illalla ei jaksa muuta ku kaatua sohvalle. Silloin toivoo, et joku soittais ja kysyis miten menee.

Ja sit toinen asia on tää muiden terapeuttina oleminen. Oon monesti se osapuoli joka kuuntelee ja lohduttaa. Nyt ku itelläkin on rankkaa niin nousee heti karvat pysytyyn, jos joku valittaa väsymystään tai kuinka mies ei tee mitään kotona tms. Tekis mieli sanoa, et tulkaa koittaan tätä elämää niin puhutaan sitten. Tietysti ollaan ite päätetty et tää vuosi menee näin ja mä oon kotona yksin lasten kans, mut sitten ku on tarpeeks väsyny niin ei jaksa yhtään kantaa muitten murheita. Ja sitä ne ystävät ei kans tunnu ymmärtävän.

Tulipas tästä nyt vuodatus!  No jokatapauksessa tuntuis tosi kivalta, jos joku soittais ja jutustelis. Tai tulis käymään kahvilla.

[pumpkin]

Minä olen ainakin todennut, että se voimavara on itse. Pitää vaan päättää, että jaksaa, eikä yrittää revetä liian moneen suuntaan. Aika menee aikalailla vain lapsiin, mutta voishan tuon aikansa huonomminkin käyttää, ja onpahan sitten mitä niittää, kun on lannoittanut hyvin. Suuri voimavara on myös tämä foorumi; aina on joku joka jaksaa tukea ja kuunnella.