Voisin melkein sanoa, että järkytyin muutamista jyrkimmistä asenteista siviilipalvelusta (ja sen käyneitä) kohtaan. Mielipiteitä saa olla, mutta tällaisella julkisella foorumilla voisi tietysti hieman miettiä ilmaisutapaa.
Ja huvittavinta oli, ettei ilmeisesti radikaaleimpien lausuntojen antajat kuitenkaan olleet itse sitten menneet sinne armeijaan. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu...
Toinen mielenkiintoinen juttu on se, että tulevaisuuteen suunbtautuneista spekulaatioista oli unohdettu kokonaan pois se, että tulevaisuudessa, kuten miranda totesikin, supistetaan systeemiä entisestään, ja jos Ruotsin mallin mukaan mennään (niinkuin näissä asioissa yleensä aika pitkälle menetelläänkin), niin armeija tuskin tulee olemaan instanssina samanlainen kansalaisvelvollisuus kuin tänä päivänä. Det vill säga, etteivät kaikki "halukkaat" sinne välttämättä enää sitten pääse.