runonurkka

[Kisu]

Tässä yksi ylittämättömistä:

Sinua, sinua rakastan,
yö painaa päähäni pimeän seppeleen,
jotta en sinua näkisi.
Miten taittavat linnut siipensä,
miten vyöryvät vedet kallioiden alla.
Miten nousevat metsät tuulten mukana,
ja pilvien sateet jähmettyvät kiveksi.
 
Sinua, sinua rakastan.
Yö painaa päähäni pimeän seppeleen,
jotta en sinua näkisi.
Miten huutaa minulle avaruus,
miten kirkuvat tähdet ohimoni läpi.
Miten itkevät lapset maailman rannoilla.
Ja merien yllä savuavat sydämet.
 
Sinua, sinua rakastan,
niin liikkuu pehmeä kätesi
kuin vesi aamuvarhaisella joella.

                                       Kaj Chydenius

Tuo kuuluu sarjaan runot, joista minäkin pidän. Lisäksi siihen tehty sävelmäkin on upea. Yksi lemppareistani biisinä juuri kauniin sävelen ja loistavien sanojen takia.

[termari]

Lapsella on sata kieltä

Lapsi
on tehty sadasta.
Lapsella on
sata kieltä
sata kättä
sata ajatusta
sata tapaa pohtia
leikkiä ja puhua
sata aina sata
tapaa kuunnella
ihastella rakastaa
sata iloa
laulaa ja ymmärtää
sata maailmaa
valloittaa
sata maailmaa
tutkia
sata maailmaa
uneksia.
Lapsella on
sata kieltä
(ja taas sata sata sata)
mutta häneltä ryöstetään niistä yhdeksänkymmentäyhdeksän.
Koulu ja kulttuuri
erottavat lapsen pään muusta kehosta.
Lapselle sanotaan:
ajattele ilman käsiä
toimi ilman päätä
kuuntele, äläkä puhu
ymmärrä ilman iloa
rakasta ja ihmettele
vain pääsiäisenä ja jouluna.
Lapselle kerrotaan:
löydä jo valmis maailma
ja sadasta
häneltä ryöstetään yhdeksänkymmentäyhdeksän.
Lapselle kerrotaan:
työ ja leikki
todellisuus ja mielikuvitus
tiede ja kuvittelu
taivas ja maa
järki ja tunne
ovat asioita
jotka eivät kuulu yhteen.
Niin lapselle kerrotaan
ettei sataa ole.
Mutta lapsi sanoo:
En usko. Sata on.

Loris Malaguzzin runon suomentanut Liisa Puurula.

[Annukka]

Pitkään piti muistella tuota neiti kesäheinää. Taattua Einoahan se oli. Ei mitenkään ajankohtainen, mutta ompahan ainakin mulle laatua.


Ruislinnun laulu korvissani
tähkäpäiden päällä täysikuu
keskiyön onni omanani
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt uus.
En mä enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta,
pienentyy mun ympär`elon piiri,
aika seisoo nukkuu tuuliviiri,
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Eino Leino

Muoks: Pahus, sori, täähän löytyi jo tuolta alempaa. Mitäs selaan vähän jälkijunassa...

[Annukka]

Tässä yksi ylittämättömistä:

Sinua, sinua rakastan,
yö painaa päähäni pimeän seppeleen,
jotta en sinua näkisi.
Miten taittavat linnut siipensä,
miten vyöryvät vedet kallioiden alla.
Miten nousevat metsät tuulten mukana,
ja pilvien sateet jähmettyvät kiveksi.
 
Sinua, sinua rakastan.
Yö painaa päähäni pimeän seppeleen,
jotta en sinua näkisi.
Miten huutaa minulle avaruus,
miten kirkuvat tähdet ohimoni läpi.
Miten itkevät lapset maailman rannoilla.
Ja merien yllä savuavat sydämet.
 
Sinua, sinua rakastan,
niin liikkuu pehmeä kätesi
kuin vesi aamuvarhaisella joella.

                                       Kaj Chydenius

Tuo kuuluu sarjaan runot, joista minäkin pidän. Lisäksi siihen tehty sävelmäkin on upea. Yksi lemppareistani biisinä juuri kauniin sävelen ja loistavien sanojen takia.

Tämä pudottaa ihan polvilleen. Sitäpaitsi tämä on muisto jo lapsuudesta.

[Annukka]

Ja vielä meidän häävalssi Juha Lehden käsialaa.

Viimeinkin

minä laulan tämän laulun
jos tahdot sä niin
tahtosi vangiksi jäin kahleisiin

minä muuta en pyydä
kuin hetkeni vaan
käännythän puoleeni
mua kuulemaan

koska viimeinkin
minun vuoroni tulla jo täytyy
aikani kahlasin, paikkaani hain
jumalaani etsin ja sinut viimein sain

minä paljon tein väärin
minä myönnän myös se
silti ainuttakaan sanaa
vaihtaisi en

näiden vuosien jäljet
näiden vuosien jälkeen
ne kertoo minun vuoksesi
kaikkeni tehneen

siksi viimeinkin
minun vuoroni tulla jo täytyy
viimeinkin lauluni nöyränä tuo
kaipuuni kipeän
luojansa luo

en ole ylpeä siitä,
mitä mä näin
olen ylpeä siitä
taistelemaan kun jäin

ja kun korusta kiiltävät
kivet tippuneet
ei merkitse sanat
vaan se mitä teet

siksi viimeinkin
minun vuoroni tulla jo täytyy
viimeinkin lauluni nöyränä tuo
kaipuuni kipeän
luojansa luo

[Lua]

Ja vielä meidän häävalssi Juha Lehden käsialaa.

Kaunis 

[Tara]

Ja vielä meidän häävalssi Juha Lehden käsialaa.

Kaunis 

Sir Elwoodin Hiljaiset Värit tekee hienoa musaa 
Hyllystä löytyy useempikin levy.

[Annukka]

Ja vielä meidän häävalssi Juha Lehden käsialaa.

Kaunis 

Sir Elwoodin Hiljaiset Värit tekee hienoa musaa 
Hyllystä löytyy useempikin levy.

Kuin myös, se on sellaista Kuuntelemisen arvoista.

[Tara]

Sir Elwoodista puheenollen voisin mäkin laittaa tähän yhden kolahtavan tekstin. Biisinäkin jylhän kaunis.
Juha Lehden käsialaa myös tämä.

Hämärän taa

Näin käy taas päälleni yö, kun sudet lampaita syö
Ja pienet pirut nurkissani pihisee
Yö peilin eteeni tuo ja näen silmäni nuo
Kyllä susi aina suden tuntee

Seinilläni varjot jälleen hiljaa huohottaa
Tummat siivet mua syliin kutsuu taas
Silti polvistua en tahdo, vielä antaudu en
En ennen kuin kynä tai mies katkeaa


Ja kun sä olet liian ylpee, etkä osaa luovuttaa
Sun täytyy loppuun asti aina yrittää
Ehkä jonain yönä vielä kaiken selvemmin sä näät
Kunhan silmäsi tottuu vain
Tähän hämärään

Tämä ruumis on kuin talo, joka hiljaa lahoaa
Lauta laudalta sen seinät revitään
Joko antanut on kaiken, joko rivi viimeinen
Tänä yönä tälle paperille jää

Oi Jumalani, miksi niin levottoman teit
Miksi laitoit yksin myrskyyn kulkemaan
Annoit kynän, annoit käden, annoit tyhjän paperin
Joka sokealta vaatii sanojaan

Ja kun sä olet liian ylpee, etkä osaa luovuttaa
Sun täytyy loppuun asti aina yrittää
Ehkä jonain yönä vielä kaiken selvemmin sä näät
Kunhan silmäsi tottuu vain
Tähän hämärään

Niin jatkuu jäätävä yö, ja silti pistettä en lyö
Vaikka sudet vain jatkaa juhliaan
Ja kun silmiin suoraan katson kasvoja kalpeita
Tiedän yö taas lähempänä kuolemaa

[Annukka]

Kallion olohuoneessa on näistä moni syntynyt varmaan. Tuli siellä itsekin notkuttua kun asuin nuorena, vastavalmistuneena Porthaninkadulla. Lehti on yksi mun lempikynäilijöitä, jos ei tullut jo ilmi