Pitkään piti muistella tuota neiti kesäheinää. Taattua Einoahan se oli. Ei mitenkään ajankohtainen, mutta ompahan ainakin mulle laatua.
Ruislinnun laulu korvissani
tähkäpäiden päällä täysikuu
keskiyön onni omanani
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt uus.
En mä enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta,
pienentyy mun ympär`elon piiri,
aika seisoo nukkuu tuuliviiri,
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
Eino Leino
Muoks: Pahus, sori, täähän löytyi jo tuolta alempaa. Mitäs selaan vähän jälkijunassa...