Meille MSN Messenger oli paras yhteydenpito väline. Mutta siltikin tuntui, ettei tarpeeksi pidetty yhteyttä... Mun mielestä olis ollut parempi, että mies ois ainakin kerta viikkoon, mielellään 2 kertaa viikkoon soittanut kotiin. Mutta monesti meni 2-3 viikkoa ettei puhuttu. Tuo jotenkin pahensi ikävää ja tuntumaan tuon erossa olon paljon pahemmalta kun ei edes toisen ääntä kuulunut...
Meillä oli myös vaihe, että alhaalta ei kuulunut moneen päivään yhtään mitään, puheluihin ei ehditty vastaamaan, eikä myöskään tekstareihin. Edes niihin joissa ois asiaakin ollut. Ihan niin pahaksi ei asia päässyt, kuin monella muulla, mutta itsellä oli kova ikävä ja huoli. :-/ Samoin oli loukkaantunut olo, kun tuntui, että oli kokonaan unohdettu yksin ongelmien kanssa painimaan.
Asiasta keskusteltiin sitten eräällä lomalla ja pääsimme yksimielisyyteen yhteydenpitokysymyksessä. Se vaati kummaltakin joustoa, mutta myös oli erittäin tärkeää tietää molempien näkökulma tuossa yhteydenpitoasiassa. Minä tiedän, ettei se minua siellä alhaalla unohda ja hän taas pitää hieman tiiviimmin yhteyttä kotiinpäin. Nyt se on muuten itseasiassa isäntä, jolta useimmiten se eka viesti tulee.
Sitten ihan noista käytännön asioista. Kannattaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa varautua "entä jos" -tilanteeseen.
Meidän mission aikana auttoi minua, kun minulla oli muutamaan ongelmaan toimintamalli tai lähinnä yhteystiedot auttavaan tahoon, vaikka sitä ei oikeastaan tarvittukaan. Meillä oli toimintamallina ohjeet esim: "entä jos auto hajoaa"-tilanteeseen.
Ei niitä ongelmia sieltä alhaalta pysty kukaan ratkomaan, mutta oli hienoa, että toinen välitti kotioloista sen verran, että oli vaivautunut miettimään asioita niin, että minun oli helpompi arjen ongelmista täällä selvitä.