Mulla on yks ystävä yli muiden, joka jaksaa kuunnella mun ikävänpuuskia ja rt-juttuja
Veljen vaimo on taas se henkilö, joka kannustaa jaksamaan ja aina muistaa kysyä, että oonko ihan maassa.
Kaikki muut ns. ystävät taas maalaavat piruja seinälle ja kyselevät, että ei kai se mua sitten vaan hylkää kun urakka Kosovossa on ohi
Todella kannustavaa!! Muutenkin asenne on se, että "no siellä se ukkos panee kaikkea mikä liikkuu"
Eipä noista ihmisistä mun ystävikseni enää taida olla!
Sukulaisista oma äiti on kanssa sillä kannalla, että saa nähdä tuleeko tosta mitään. Koskaan ei äiti kysele miten meillä menee, mitä minulle kuuluu tai mites se pappa siellä alhaalla jakselee