Hämmentävää...edellisen reissun aikaan ystävät ja sukulaiset varmaan silloisista vinkeistä päätellen ajattelivat että meitin juttu kuolee välimatkaan..
Nyt toisen reissun tullessa ilmi, läheiset oli tosi vakuuttavia lupailee( ilman pyyntöjä), että kyllä he jeesaavat arjessa ja ovat henkisenä tukena niin paljon kunvaan ilkeevät...( lapsen lääkäri-ja terapiakäyntien järjestely on melkoisen kuluttavaa, oman työn ohessa)
Nyt on kuitenkin mies reissussa pari kuukautta viettänyt ja ne jotka niin vannoivat tukevansa ja jeesaavansa ovat lähes kadonneet.
tukea ja apua on sitten osoittaneet juurikin ne "puolitutut" jotka eivät ennen reissuun lähtöä osoittaneet oikein mitään kiinnostusta.
Tuntuu pirun hyvälle, kun ei niin läheinen ystävä on saanut mut repimään itselleni omaakin aikaa, käydään kolmasti viikosssa salilla hikoilemassa, saunottu yhdessä ja höpötelty joutavia.
Ihmetyttää myös kun osa miespuolisista tutuista, on osoittaneet kiinnostusta, sillä ikävämmällä tavalla, ihan kuin olisin nyt sinkku tms....Kummallista ja jokseenkin ahdistavaa perustella, että mä oikeesti olen edelleen naimisissa ja odotan Rakastani kotiin! ???
Mitään säälittelyjä en tosiaan ole kaipaillutkaan, mutta se entisenlainen yhteydenpito ystäviin kuitenkin piristäisi, ja kun oikein heikkohetki koittaa voisi ikäväänsä hieman itkehtää...Oma äiti on kuitenkin kerännyt minulta kaikki pisteet, eka reissun aikaan se ei osannu kun kauhistella, nyt on niin tomerana uutisia kattomassa ja apua tarjoilee ilman ylihuolehtivaista asennetta! Ehkä ystävät ei uskalla näyttäytyä, pelkäävät mun sekoovan tms... ::)Tai sit mä oon vaan käsittäny kaiken päin hel...ttiä....
