Nyt se sitten lähtee

[Hanna]

Aikasemmin fiilis oli ihan ok, kun ei koko juttu a oikein vielä tajunnut, kun "olihan siihen aikaa". Nyt aikaa on puolitoista viikkoa, josta avomies on vielä vajaan viikon koulutuksessa. Enää ei fiilis oo niin kauheen hyvä. Pelottaa ja surettaa, lähinnä. Toisaalta haluais pitää itsensä kasassa, koska tietää että avomiehellä on varmasti myös vaikeeta, ja toisaalta haluais vaan purkaa pahaa oloa. Vaikeeta tulee oleen Helsinki-Vantaalla puolentoista viikon päästä, se on ihan varmaa. Ja ensimmäisen loman jälkeistä lähtöä en uskalla ajatellakaan. Kun on just saanut takasin, ja sitten menettää taas.

[virve]

Itku pääs vasta sitten illalla kun tajus ettei mies tuukkaa yöks kotiin. Saatoin kyll miehen linkkuasemalle, ku ei halunnu mun vievän lentokentälle.   Mutta kaikkeen sitä ihminen tottuukin   ???

Tsemppiä täältäkin.

[Hansu]

Toisaalta haluais pitää itsensä kasassa, koska tietää että avomiehellä on varmasti myös vaikeeta, ja toisaalta haluais vaan purkaa pahaa oloa. Vaikeeta tulee oleen Helsinki-Vantaalla puolentoista viikon päästä, se on ihan varmaa. Ja ensimmäisen loman jälkeistä lähtöä en uskalla ajatellakaan. Kun on just saanut takasin, ja sitten menettää taas.

Mä pelkäsin sitä lähtöaamua, että mitä jos tossa bussiasemalla repeän ihan totaalisesti.  Tosin oltiin puhutuu ihan älyttömästi ja "psyykattu" toisiamme jo ennen koulutukseen lähtöä. Sinä aamuna itkin autossa, kun ajoin kotiin 10minsaa ja se helpotti. 
Tollainen justsaanu takaisin ja lähtee taas- fillis on tuttua. Keskiviikko menee aina vähän jossain unessa, mutta sit se taas helpottaa... 
Tsemppistä Hanna!

[Mirka]

On niissä keskiviikoissa se hyväkin puoli... Niitä odottaa aina perhoset vatsassa
Mulla alkaa se täpinä viikkoa ennen ja tulopäivänä se on ihan järjetön

Itsellä kaikki paha olo, ikävä ja itkut unohtuu siinä vaiheessa, kun mies astuu ovesta sisälle :Lovetus: Ei sitä kuuden viikon eroa edes muista siinä vaiheessa, kun saa upottaa itsensä Papan syleilyyn :love3:

Joka kerta se eroaminen sattuu, mutta loppua kohden helpottaa tieto siitä, että kohta se rakas on kotona lopullisesti. Ehkä siksi itse ainakin olen kokenut nämä viimeisimmät lähdöt pahimpina, kotiutuminen on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana

Nessuja, suklaata, viltti, siinä lääkkeet pahimpaan Joskus saa ja pitääkin purkaa pahaa oloa, uskokaa tai älkää perinaisellisella itkulla on ihmeitä tekevä vaikutus Minä ainakin nauran jälkikäteen omalle itkukohtaukselleni, joka helpottaa kummasti pahaa oloa ja ikävää Ja tänne vaan purkamaan tunteita, täältä ainakin löytyy samoin tuntevia

Ja toistan itseäni taas, mutta tää on minusta tärkeää: Muistakaa, että sillä miehelläkin voi olla paha olla... Koti-ikävä siellä tulee. Kunnioittakaa toistenne tunteita ja antakaa ymmärrystä sille toisenkin pahalle ololle ja lanalle.

[IceQueen]

Mä kun hain miestä koulutuksesta Niinisalosta (siis silloin viel koulutettiin siellä..) itkin silmät päästäni kotimatkalla, kun oltiin kotona, itkin ja kun miestä lähdettiin viemään lentokentälle HKI-Vantaalle itkin koko menomatkan.

Että itkua piisas... Ja aina, kun mies tuli lomille, itkin... Enpä oo niin paljon eläessäni itkenyt, kuin sinä vuonna...

Mutta: Kyllä se helpottaa ja rt-vuodestakin selviää hengissä!

[miipe]

Tsemppiä kaikkia ,joidenka rt-leskeys alkaa pian.  :hello2: :grouphug:

Muistan tuon mieltä kaihertavan tunteen. kun vein H:ta kentälle ensimmäistä kerta, todella turvaton olo...

Mutta jollain sisulla selvisin pahemmitta lanoitta ensimmäisiin lomiin  ja sitten siitä alkoikin mielenkiintoinen vuosi (itsetutkiskelu, vuoristorata-fiilikset, onnen/ikävän-kyyneleet, yms.)
Jälkeenpäinhän on helppo sanoa, mutta vuosi oli tärkeä minulle ,itsenäistyin, koin pärjääväni omillaankin, VAIKKA toisen rinnalla arki on PALJON PALJON kivempaa.

Yrittäkää nähdä rt-ajassa, jotain positiivistakin ja antakaa itsenne nauttia myös omasta ajasta!

Helppoa ei tule varmaan aina olemaan, nim. kokemus puhuu... , mutta tämä foorumi on hyvä tapa käsitellä omia tunteita ja saada tukea ja ymmärrystä!

Täällä tavataan! 

[BB]

Muistan tuon mieltä kaihertavan tunteen. kun vein H:ta kentälle ensimmäistä kerta, todella turvaton olo...

Tuo varmaan johtui siitä että minä olin silloin siellä! Osaan olla todella pelottava....   

[Anna]

Hyvin muistui mieleen teidän juttuja lukiessa ne lähtöön liittyvät tunteet .

Tämä saattaa tuntua tyhmälle ja kliseiselle jutulle mutta minulle ainakin piti paikkansa. Eli päivä kerrallaan vaan. Ei kannata ajatella, että nähdään vasta joulun jälkeen/ensi vuoden puolella ym. Kannattaa järkätä vaikka jotain kivaa odoteltavaa pitkin lomaväliä, leffailta kavereiden kanssa, hemmottelu viikonloppu jne. Pikku hiljaa se arki lähtee sujumaan ja tosiaan loman odotustunnelmaa ei voi ymmärtää, ennen kuin sen on itse kokenut .

Meillä ainakin oli aluksi niin, että mies ei tuntunut olevan erosta moksiskaan (oli tietty kaikkea uutta koettavaa ja nähtävää). Mutta kuten Mirka kirjoitti, ikävä on varmasti alhaallakin ja jossain vaiheessa se saattaa kääntyä niin, että ikävä on suurempi siellä kuin täällä._{En tarkoita, että suuresti ikävöivä mies olisi mitenkään hyvä/hieno juttu. Ymmärsitte varmaan .}

Tsemppiä kaikille lähtöpäivää odottaville!

[miipe]

Muistan tuon mieltä kaihertavan tunteen. kun vein H:ta kentälle ensimmäistä kerta, todella turvaton olo...

Tuo varmaan johtui siitä että minä olin silloin siellä! Osaan olla todella pelottava....   

Kyllä kaima  :jee:, juuri näin  :rotf:   
Ei vaan Seurasihan oli mitä mainiointa  :icon_king: :icon_porc: pitkälle aamuun!  :sunny:

[Pipsa]

Juu...huomenna se hirveä päiä sitten edessä kun toinen lähtee...Ihana viikonloppu takana, mutta kyllä huominen hirvittää...