Kertokaa ihmeessä miten noista lähdöistä selviää?!?
Tara kirjoitti tosi hyvin noista lähdöstä. Mun mies kun lähti ensimmäiselle reissulleen, niin mä olin ihan täpinöissäni, että hän sai tuollaisen mahdollisuuden lähteä ja nähdä maailmaa. Totta kai suru oli puserossa, mutta kyllä noista kaikista kolmen reissun lähdöistä selvisi, kun oli sitä tekemistä töissä ja vapaa-aikana täällä Suomessa.
Ja kuten Mirka sanoikin, niin ne lomille tulot sai aikaan sen saman tunteen kuin seurustelun alussa: perhosia sinne vatsanpohjaan. Meilläkin se arki siirtyi noiden reissujen myötä 2 vuodella ja 7 kuukaudella eteenpäin.
Ja naimisiinkin mentiin toisen reissun aikana yhdellä Suomi -lomalla.
Niin hyvin tottui tuohon, että toinen aina vuoden kotona oltuaan lähtee maailmalle, että viimeisen reissun jälkeen ihmetteli vuoden päästä, että eikös hän nyt sitten lähdekään mihinkään. ???