Mulla on päällimmäisenä tuo SPR ja sitä kautta myös VaPePa. Ensiapupäivystäjänä oon ollu jo kohta 5 vuotta. Etsijäkurssi on kans tullu käytyä ja kaikkea muuta pientä.
Mitäkö antaa?
No, en oo koskaan sitä niin tarkasti eritellyt itselleni. Aina vaan on ollut halu auttaa jos vaan mitenkään voi ja osaa. Sitten niitä taitoja on käynyt kartuttamassa pikkuhiljaa niin että menee entistä enemmän sinne osaamisen puolelle.
Uskomattoman hienoja kokemuksia se antaa ja uusia ystäviä tulee kuin huomaamatta. Pistin muutama vuosi sitten eräässä lastentapahtumassa yhdelle pikkupojalle laastarin sormeen ja joka kerta kun sen jälkeen on nähty, se tulee näyttämään miten hienosti se pikkuhaava on parantunut...
Isoissa festareissa ei voi olla miettimättä, tietävätkö vanhemmat millasta meininkiä se on. Ja samalla tuntee olevansa oikeassa paikassa ja oikealla asialla kun uhraa esim. juhannuksensa ja vappunsa muiden hyvinvoinnin takia. Kun itselläkin on lapsia, niin sitä kantaa huolta niistä festareilla -jopa hengenvaarallisesti- rymyävistä toisten vanhempien kullannupuista.
Ensiapu on yksinkertaisten ihmisten yksinkertaisia tekoja, jotka jokainen voi oppia. Harrastuksena se on erittäin palkitsevaa touhua eikä vaadi suuria rahallisia investointeja... meidän osastossa taidetaan vaan vihjaista että "olis kiva jos liittyisit jäseneksi..." Jäsenmaksun hinta tulee miljoonakertaisesti takaisin silloin, kun hoitamasi ihminen kädestä pitäen kiittää tai nuorison edustaja vakavoituu remuamiseltaan sen verran että tulee sanomaan: " V**un hieno homma että ootte täällä."
Samaa tyydytystä tunnen silloin, kun edellinen päivystäjävuoro on jättänyt vajaan kupillisen kylmää kahvia keittimeen, Cutiplastit on loppu, festariruoka on pahaa ja kylmää, reippaassa humalatilassa oleva nuorimies teeskentelee edessäni infarktia ja vettäkin sataa...
Silti minä teen tätä vuodesta toiseen...