Mulla ei kaverit jättäneet reissujenkaan aikana. Toki meillä kaikilla elämä on aika kiireistä joten ei me kovin usein nähty kuten ei normaalistikaan (enkä itse sitä niin kaipaakaan kun töissä pääsen olemaan niin yltiö sosiaalinen etten sitä vapaalla enää kaipaa).
Meillä lasten kanssa meni hyvin, pelkäsin kovin mitä tulee mutta kaikki menikin enemmän kuin hyvin. Ei meilläkään hirveesti asiasta keskusteltu, välillä juteltiin ja silloinkin yritin etsiä joka asiasta positiivisia juttuja ja muutenkin tehtiin lasten kanssa paljon kaikkea kivaa ihan sen takiakin että saan heidän ajatuksiaan muualle ja piristystä elämään. Väkisin ei kannata lasta puhuttaa, yrittää tosiaan keksiä jokin muu keino. koulukuraattori voisi olla hyvä juttu teidän tilanteessa kun reaktio on ollut noinkin voimakas.
Meillä auttoi toki asiaan paljon se että mies on muutenkin paljon töiden takia poissa kotoa, toki ei niin pitkiä pätkiä kuin Libanonissa ollessa mutta kuitenkin. Meillä käytiin läpi myös sitä että isällä ei ole mitään hätää, iskä menee tekemään toimistohommia ja tulee kotiin kyllä. Lapsilla voi olla kova kuoleman pelko, se kannattaa yrittää kitkeä sieltä pois, uskoisin että se helpottaa asiaa jo jonkin verran.