Jännä homma: 50 vuotta on suomalaisetkin rauhaa maailmalla turvanneet ja silti se on suurelle yleisölle kohtalaisen tuntematonta? Pieni prosenttihan meistä toki on alhaalla käynyt, mutta silti.
Toivottavasti rt-hommia tulevaisuudessa tuodaan enemmän ja enemmän kaiken kansan tietoisuuteen, ettei aina tartte selittää miksi en tuonut autoa kummaltakaan reissulta. Luulen kyllä, että sitä mukaa kun mennään enemmän EUBG- ja NATO-toimintaan niin julkisuus lisääntyy. Vielä kun media jaksaisi kirjoittaa muustakin kuin sinkkiarkuista... Niitäkin on jo 50 vuoden aikana nähty, ei sen pitäisi enää mikään kummitus olla. Eikä tietenkään toivottavaa.
Toivon näkeväni muutoksen parempaan ennen kuin lakkaan olemasta.
Minä en ole nähnyt yhtään sinkkiarkkua. Enkä sellaisia ole kuullut mistään suomeen läheteltävänkään. Ihan tavallisia arkkuja sen sijaan on viitisenkymmentä maahamme palannut.
Tuo kaiken kansan tietoisuuteen tuominen on viimeisen kymmenen vuoden aikana parantunut huomattavasti. RT-toimintahan on nykyään ihan pop.
Eri asia puolestaan on mitä ja miten ihmiset jaksavat tuon tiedon vastaan ottaa. Tuntuu, että myös toimittajat käsittävät asioita pahasti väärin. Virheellistä tai puutteellista tietoa liikkuu kovin paljon asiasta suomalaisessa mediassa. Mutta eikö se ole niin, että pääasia että kirjoitetaan.
Torstaina muuten avattiin Suomenlinnassa RT-näyttely. Käykää tsekkaamassa.