Ystävien/sukulaisten suhtautuminen

[susakaro]

Ja suhtautuminen minun osaltani:

Kaverit: aluksi miehen omat kaverit ja osittain meidön yhteiset lupasivat pitää musta huoli, mutta eipä ole kuulunut sitten mitään. aina pitää itse ehdottaa että mentäiskö jonnekin. ei kovin hääppöistä huolenpitoa... omat kaverit (olemassa ennen miestä) ovat edelleen samanmoisia kun ennenkin. vastaanotan heiltä kyllä sellaisia surullisen kaikuisia lausahduksia et "ainiin, mut topi ei sit pääsekään...millonka se nyt sit tuleekaan kotiin..."

omat vanhemmat ovat lähinnä kauhistelleet koko rt-asiaa, koska se on heille tosi vieras, eivät oikeastaan edes tienneet mitä se tarkoittaa, kun kerroimme miehen lähdöstä.

miehen vanhemmat taas ovat olleet aivan tosi ihania (asuvat tosin lähellä, kun omiin vanhempiin on n 400km), kutsuvat syömään, hoitavat koiraa tarvittaessa, vaihtavat talvirenkaat ym... samoin miehen veljet pesevät ja puunaavat mun autoa, kuskaavat baari-iltoina, ja tekevät muita miesten hommia mulle.

vastaanotan päivittäin koulussa innostuneita / kauhistuneita lausahduksia "onko sun mies tosiaan rauhanturvaajana (ensin innostunut), mutta eikö sulla oo kamala ikävä sitä koko ajan" (ääni jo huomattavasti surullisempi)

suhtaudun niihin jo aika huumorilla. Mulla on sellanen jännä efekti tässä asiassa, että saan jotenkin itse voimaa siitä, että saan kertoa ihmisille missä mun mieheni on. olenhan siitä niin ylpeä

[myy79]

jaa, pitäisköhän munki jotain laittaa tuosta suhtautumisesta:

ystävät: eipä oo kamalasti ystävistä taikka sukulaisista kuulunu, ite sitä pitää kysellä.. yks vanha ystävä taitaa olla,joka joka viikko kyselee yms..

vanhemmat: omat vanhemmat on ihanat, ovat aina tukenu ja tukevat yhä. kysyvät aina miten menee ja jaksanko ja mitä miehelle kuuluu yms..
ja miehen vanhemmat, he ku asuvat lähempänä ku omat vanhemmat. ovat myös ihania. hakevat sillon tällön viikonlopuksi luokseen ja auttavat jos apua tarvitsee. ois paljon vaikeempaa, jos ei heitä olis..

ja koulussa: kuulee myös kysymyksiä ja ihailua, että onko sun mies kosovossa yms, ja sitte surkutellaan noita lomavälejä.. opettaja oli onneks ymmärtäväinen kun asiasta kerroin.. pitää vissiin vinkata, loman alkaessa opettajalle, että mua saattaa nähä vähemmän tällä viikolla..  

[susakaro]

Joo tuo loma-aika huomattiin meilläkin koulus. t oli lomalla kaks viikkoo ja mä en ollu koulusa yhtään. Kyllä sai kuulla vihjailevia kysymyksi loman jälkeen kun palasin kouluun...

[myy79]

piti nyt ihan laittaa tuosta suhtautumisesta, kun tänään koulussa sain huomata, että on sielä ainaki jotkut opettajat ihan ihmisiä..  
markkinoinnin opettajalle kerroi, että mies on tulossa lomille pitkästä aikaa, ja olisin hänen tunneiltaan siis pois.. opettaja tokas seuraavaa: "no no et tietenkään tule tunneilla, sehän on ymmärrettävää. Viettäkää mukavaa lomaa..." ja laitto läsnäololappuun mun kohdalle seur tunneille, että R: kuten rakkaus tai rauhanturvaaja..  
kyllä kummasti tuli mukava olo, saa ihan luvan kanssa lintsata muutaman tunnin..

[myy79]

Voih, ihan syömmestä ottaa, nuori rakkaus  
R, niinkuin Rakkaus  
*huokaa*  

juuh.. kyllähä tuota itteesäkki otti syömmestä.. (pienet tuuletukset luokan ulkopuolella oli aiheelliset)

[susakaro]

aika kova veto opettajalta. Eikös toi ole siskot melkeinpä parasta kannustusta mitä voi saada

[Heli]

Itse olen myös saanut töistä hyvin helposti "lemmenlomaa"  aina kahdeksi viikoksi. Pomo sanoi, että "ei susta taitaisi olla firmalle mitään hyötyä kun vaan hinkuisit vällyjen väliin sen solttusi kanssa". Tai sitten mä vaan en olekaan korvaamaton

Kaverini ovat sitten puolestaan jättäneet asenteillaan aika kylmäksi. Ennen miehen lähtöä oltiin niin hengessä mukana ja kovasti lupailtiin olla tukena ja lohtuna surkeimpinakin aikoina. Vaan puoli vuotta on nyt mennyt enkä muista että yksikään olisi oikeasti ollut missään välissä kiinnostunut kysymään että miten pärjään. Pärjäämistäni on pidetty täysin itsestäänselvyytenä. Ja nyt kun kulta kotiutuu reilun kahden viikon päästä, on selvästi havaittavissa pientä negatiivisuutta sitä kohtaan että "vietän taas kaiken ajan hänen kanssaan". Hohhoijaa. Onpahan ollut tämä ajanjakso erittäin hyvä puntari ystävyyssuhteille.

Hmm... toisaalta silti kun tarkemmin mietin, ei sitä voikaan tajuta, että toinen kaipaa koko ajan jotain, jos ei itse ole samaa kokenut.  Pitää siis antaa heille tietämättömyytensä anteeksi....  

[anneholmberg]

Meilläkin tollasta havaittavissa joidenkin kaverien kanssa. Enhän mä vaadikkaan et ne koko ajan jaksais mun löpertelyä kuunnella, mut jos sentään joskus kysyis miten voin ja miten pärjään?  :-/ On tullu huomattua ketkä ovat "enemmän" miehen kavereita ja ne varmasti palaavat kuviohin heti ku kulta kotiutuu  

Sit on tietty ne kaverit jotka ovat tän aikana olleet aivan IHANIA! Tukeneet ja kuunnelleet. Mun paras kaveri oli ihan rehellinen ja sanoi ettei hän tiedä miltä musta tuntuu ku ite ei oo kokenu samaa (miehen ollessa intissä = ei aivan sama asia) mut mun mielestä se olikin sitä parasta tukemista ku toinen ei tiedä miltä tuntuu mut silti tukee!  

[BB]

Oon kyllä todela onnellisessa asemassa sillä minun kaikki ystävät ja kaverit ovat maailman parhaita! Tiedän, että jos joskus tuntuu pahalta (minkä asian takia tahansa) niin voin kertoa heille ja he ihan varmasti ovat tukena!
En oo kyllä huomannu että ystäväpiiri kaventuisi tän rt-hommelin takia, päin vastoin!
Kaiffoissa on monta jotka ovat eläneet kaukosuhteessa (eikä allekirjoittanutkaan ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, hih), joten kyllä ymmärrystäkin riittää jos vaan tarvis on!
Söpöä on kun jotkut (miespuoliset) kaverit kokevat mut tämän kyseisen elämäntilanteen takia potentiaaliseksi armeijajuttujen kertomisen kohteeksi.  

[susakaro]

toi on muuten totta että on ainakin jutun juurta miesporukoissa. mäkin oon monesti huomannut olevani helposti keskipisteenä kun juttelen eritrean sotilaista miesjoukossa...