Niinpä, perjantaina oli sitten se pelätty lähdön päivä ja ei ollut kivaa, ei.
Vaikka tuo lähdön odotus oli tosi vaikea minulle niin nyt on sitten toisaalta ihan hyvä ja rauhallinen olo. Ollan kerran juteltu puhelimessa ja tekstailtu - kuulostaa siltä, että hän viihtyy oikein hyvin jo ja kaverit/kolleegat ovat kuulemma mukavia joten kaikki tuntuu olevan mukavasti mallillaan siellä.
Lomiakin on jo alustavasti suunniteltu. Juuri tällä hetkellä siis tuntuu että kyllä se tästä... ellei nyt suoranaiseksi iloksi... niin ainakin hyväksi muuttuu.
Mies on nyt lähtenyt Kosovoon. Olo on haikea itselläkin ,mutta tuntuu tosi kurjalta katsoa lapsen ikävää.
Taatelille ja pikkuiselle tsempiiä ja jaksamista arjen hyörinöissä ikävästä huolimatta!
