Osanotto sinulle. Ja jaksamista, menetykset on aina vaikeita, saatika, että ei ole sitä toista siinä tukemassa. Ja jos niitä vielä tulee kaksin kappalein. Ihan se läsnäolokin (ja kainalo) on tosi tärkeää vaikeissa tilanteissa, vaikkei varsinaisesti muuta tekisikään.
Minulta kuoli isä miehen ollessa kolme vuotta sitten Afganistanissa. Miehen lähtiessä oli jo tiedossa, että isä ei elä pitkään (oli saattohoidossa), mutta olihan se silti aika raskasta, kun isä sitten kuoli ja olin yksin. Mies toki ajatuksissa mukana, mutta fyysisesti kaukana. Ja mulla oli tilanne muutenkin sellainen, että hoidin kaikki kuolemanjälkeiset asiat yksin, joten kyllä siinä olisi olkapäätä tarvittu. Mies pääsi hautajaisiin, koska oli tulossa lomille niin, että lykättiin hautajaisia ja odotettiin. Se oli tosi tärkeää mulle, ettei tarvinnut saattaa isää ilman miestä.
Vaikeita juttuja, mutta siitä(kin) selvittiin. Iso ja tärkeä tuki silloin (kuin muutenkin) oli naiset täällä. ♡