Kosovo-neuvottelut alkavat
Julkaistu 20.02.2006, klo 01.49
Kosovon tulevaisuutta koskevat neuvottelut alkavat maanantaina Wienissä YK:n erityislähettilään presidentti Martti Ahtisaaren johdolla. Alun perin tammikuun lopulle suunnitellut neuvottelut viivästyivät maakunnan presidentin Ibrahim Rugovan kuoleman takia.
Ahtisaaren puhenaisen Hua Jiangin mukaan neuvottelujen ensimmäinen kierros koskee paikallishallinnon uudistusta, jolla pyritään tukemaan serbien ja muiden vähemmistöjen oikeuksia.
- Sovun kannalta tärkeimpiä asioita ovat vähemmistöjen oikeudet, turvallisuus ja monikansallisen yhteiskunnan perustaminen Kosovoon, Jiang kertoi uutistoimisto AP:lle.
Kosovon albaanit haluavat maakunnalle täyden itsenäisyyden. Serbia kuitenkin haluaisi Kosovon pysyvän maan itsehallinnollisena osana. Serbian hallituksen mukaan maakunnan irrottaminen rikkoisi kansainvälistä lakia.
Niin kutsutun Kontaktiryhmän diplomaatit ovat jo aiemmin hyväksyneet puitteet neuvotteluille. Ryhmän mukaan Kosovo ei voi palata takaisin Serbian suoran määräysvallan alaiseksi eikä maakuntaa voida jakaa etnisin perustein. Sitä ei myöskään voida liittää johonkin muuhun alueen maista, kuten esimerkiksi Albaniaan.
Kontaktiryhmään kuuluu edustajia Yhdysvalloista, Britanniasta, Saksasta, Ranskasta, Italiasta ja Venäjältä.
Noin 90 prosenttia kosovolaisista on albaaneja. Serbivähemmistö elää pääosin sotilasliitto Naton suojaamilla alueilla. Kymmenettuhannet serbit ovat kuitenkin paenneet maakunnasta albaanien kostoiskujen pelossa.
YK on hallinnut Kosovoa vuodesta 1999, jolloin sotilasliitto Naton pommit ajoivat serbijoukot maakunnasta. Serbien ja albaanien välisessä sodassa kuoli tuhansia ihmisiä.
AP, Reuters, YLE24