Camp Koti
Yleiset => RT-jutut => Aiheen aloitti: santra - 23/07/2007, 14:26:24
-
Just löysin tämän palstan. Onpa ajankohtainen, sillä mies olis lähdössä kovasti reissuun. Yhden reissun on tehnyt Kosovoon mutta silloin kun ei lapsia ollut kuvioissa.
Ensi syksynä jos lähtee, niin meidän lapset on 3- ja 4-vuotiaat. Mietityttää kovasti, ei itseni kannalta, olenhan jo kerran leskenä ollut mutta mites nuo lapset siihen suhtautuu? ::)
Muutamilta "kavereilta" olen kuullut, että ollaan suurinpiirtein hulluja kun edes ajatellaan moista. Yksi sanoo, ettei ikinä päästäisi miestään mihinkään ja toinen sanoo, että lapset siinä kärsii.
Kärsiikö? Kertokaa nyt kokemuksia? ???
-
Ja mielenkiinnolla varmaan luettaisiin myös faittereiden ajatuksia siitä miltä tuntuu olla reissussa, jos kotiin odottamaan jää myös lapsia.
-
Kärsiikö? Kertokaa nyt kokemuksia? ???
Itsellä ei vielä kokemusta rt-vuodesta, mies tosin lähdössä 11/07 kohti Kosovoa.ja pojat on siinä vaiheessa 2v 6kk ja vähän vajaa 1v (eli 05/05 ja 01/07 syntyneet)..
Mutta uskallan väittää, että enemmän ne lapset kärsii esim. huonossa parisuhteessa elävistä vanhemmista jotka ainoastaan tappelee, tai alkoholistivanhempien kanssa eläessä tms... kuin siitä, että isä on yhden vuoden poissa. ::)
Niin... ja ennen kaikkea: mitä kukkua se kelleen perheen ulkopuoliselle ees kuuluu? ??? ;D
-
Kärsiikö? Kertokaa nyt kokemuksia? ???
Itsellä lapset 8v, 2 v ja 3kk- mies ollut poissa 2kk, jos päätös pitäisi tehdä lähdöstä nyt olisi se varmaan kielteinen. Jos ei omaa todella hyviä tukiverkostoja on yksin lasten kanssa todella rankkaa ja yksinäistä-sitä ei kannata kaunistella. Kaikesta tosin selviää, mutta oma elämä tällä hetkellä melko pitkälti päivästä toiseen suoriutumista ;)
Siitä kärsiikö lapset en vielä osaa sanoa, 2v kaipaa isäänsä tuhottomasti ja se on aika rankkaa henkisesti itselle-me ollaan vielä sen verran alussa tätä missiota että muuta en vielä osaa sanoa.
-
Eipä se tosiaan kenellekään kuulu mutta oishan se ihan kiva kuulla vähän toisenlaista kannustusta kun että "pilaatte" lastenne elämän. ::) No, onneksi itse tiedän, ettei lasten elämä siitä pilalle mene.
Niinkuin IceQueen sanoi, huonommin lapset voi on esim. huonossa parisuhteessa. Ja onhan jotkut jatkuvasti matkatöissä, niin että käyvät vain viikonloppuisin kotona. Tässä sentään on kyse vain yhdestä vuodesta.
Kyllä mullakin oli "ehdot", että kun lapset on ihan pieniä niin silloin ei saa lähteä mutta eiköhän se lähtölupa nyt viimeistään heltiä. ;D
-
Santra:
Kyllä meidän lapset on ihan järjissään, eivätkä vaikuta mitenkään traumatisoituneelta. Mies siirtyi siviiliin siis kesäkuun alussa reilun vuoden pestin jälkeen ja pojat ovat nyt 6v ja vajaa 5v. Mä olen sitä mieltä, että lasten pärjääminen on myös osin kiinni omasta asenteesta, millä asiaan suhtautuu. Ja on myös toki helpottavaa, jos tukijoukot on olemassa ja auttamassa.
(eikä tämä nyt tarkoita, etteikö meilläkin olisi välillä kirottu koko rauhanturvaamissydeemiä alimpaan helvettiin... ;D)
Ja muiden typerät kommentit kannattaa ehdottomasti jättää omaan arvoonsa. Varmasti pärjäätte, jos asenne on kohdillaan.
-
Juu, kyllä meilläkin ihan täysjärkisiä lapsia on kasvanut, vaikka isäntä on vähän väliä jossain poissa. Tukiverkkoa miulla ei ole koskaan oikeestaan ollut sen kummemmin kuin mie ite ja äitini, mutta hyvin ollaan lasten kanssa toimeen tultu näinä vuosina. Elämä opettaa ja kasvattaa tulemaan yksinkin toimeen. Enkä tiedä olisiko ollut hyvän tukiverkonkaan kanssa sen kummempaa.
Eikä noista muiden ihmisten kommenteista kannata välittää pätkääkään, puhuvat vain omasta näkökulmastaan, totuutta tietämättä. :)
Kv-palvelusta meillekin tulee lähivuosina ihan varmaan lisää. Ja kyllä pärjätään.
-
Kiitos vastauksista! Kyllä oli hyvä, että löysin tämän palstan. :woohoo:
Olen kyllä aina ajatellut, että pärjään lasten kanssa ja koska meillä mies tekee muutenkin vuorotyötä ja 12 tunnin työvuoroja joten olen ihan näin normaalistikin paljon lasten kanssa yksin. Mutta sitten kun ei kellään tutulla ole sitä omakohtaista kokemusta niin nehän on vaan ihmetelleet, että miten mä edes ylipäätään suostun moiseen. Siksi iski hetkeksi pienoinen epävarmuus. ::) Ei muuta kun ukko reissuun. ;D
-
Aivan ei tarvii sit jälkeenpäin harmitella.
jä näille epäileville tuomaille sanot reissun jälkeen että hyvin pärjätty ja lapset tasapainoisempia kuin "tavisten" kakarat ;)
-
lapset tasapainoisempia kuin "tavisten" kakarat ;)
jaa mitä? Et rt-ukkojen lapset muka tasapainoisempia? ;) ;D
-
Eipä se tosiaan kenellekään kuulu mutta oishan se ihan kiva kuulla vähän toisenlaista kannustusta kun että "pilaatte" lastenne elämän. ::)
Totta puhut. Toisasiassa on varmasti parempi lapsille se, että isä on 100% läsnä vaikka harvemmin kotona olisikin! Itsekkään en lapsien puolesta ole kauheasti pelännyt, täysipäisinä varmasti pysyvät ;D Vuosi lapsen eilämässä on niin lyhyt aika ettei siinä isäsuhde ehdi kariutua!
Kyllä mullakin oli "ehdot", että kun lapset on ihan pieniä niin silloin ei saa lähteä mutta eiköhän se lähtölupa nyt viimeistään heltiä. ;D
Meillä tämänhetkiseen kaaokseen vaikuttaa juuri tuo lasten ikä, miehen lähtö tuli "puun takaa", eikä miettimisaikaa juurikaan ehtinyt olla kahdessa kuukaudessa mies oli jo Balkanilla. itse olin vielä raskaana kun lähtö tuli mahdolliseksi, rotaatio koulutuksetkin tulivat samalle viikolle kun oma laskettu aika-no poika antoi odottaa 10 pv tulemistaan ;D Great!
Sulla on myös aikaisempi reissu tuoreessa muistissa, joten mitään ruusunpunaisia kuvitelmia yksinolosta sinulla tuskin on, joten loistavasti te tulette pärjäämään-lähtökohdat ovat hyvät ja vielä on aikaa totutella lähtöön :D
-
Meillä on kaksi lasta ja mies lähdössä joulukuun alussa. Tyttäret on 4-v ja 2,5-v. Ollaan mietitty miten kerrotaan ja tänään sanottiin, että isi alkaa sitten mennä lentokoneella töihin. ;D Lentokoneet kun on aika kova sana. Muuten ei vielä kiinnostanut.
Todellisuus varmaan iskee lapsille(kin) vasta kun isi on ollut kauemman pois. Ihan kiva, että ensin on tuo koulutus, se voi pehmentää laskua yksinhuoltajan elämään.
Me ollaan suunniteltu, että isin olis kai hyvä olla ihan päivittäisessä rytmissä jotenkin mukana ja pyrittäis siihen, että suurimpana osana päivistä otettais yhteyttä tiettyyn aikaan. Oliskohan tuo mahdollista?
Hirvittää vähän oma ja erityisesti lasten jaksaminen ja sopeutuminen. Se kuitenkin helpottaa omaa oloa, että päätös lähdöstä oli yhteinen ja toivottavasti nämä mahdollisesti tulevat ongelmat selvitetään yhdessä.
-
On se mahdollista pitää yhteyttä samoihin aikoihin.Varmaan tuo yhteydenpito riippuu myös siitä mihin päin Bosniaa miehesi sijoittuu.
Lapset näköjään sopeutuu nopeammin ja helpommin kuin voisi kuvitella.Meillä ainakin itsellä on mennyt sopeutumiseen enemmän aikaa kuin lapsella.
-
Ei vaikuttanut reissu meilläkään lapsiin mitenkään. :) No meitin lapsethan ovat kyllä jo isoja ja tottuneet siihen, että iskä on aina matkalla johonkin. :D Välillä jopa sanoivat, joko se taas tulee lomille! ;D
-
;D Meillä lapset tottui aika äkkiä... Nuppu varsinkin... ja nyt kun M on leireillä niin odottavat aina tuliaisia ;D Ja tosiaan nuo lentokoneet kiinnostivat meilläkin (M toi sitten aina jotain lentokonekyniä tms. tuliaiseksi)...
-
näitä sivuja kun olen lueskellut jo viikkotolkulla..olen ollut huomaavinani, ettei näillä faittereilla taida olla kovin monella lapsia?? vai tuntuuko musta vain siltä..koiria ja muita elukoita vaikka millä määrin kylläkin, miten ne sitten ovat suhtautuneet?? kyllähän nekin osaavat ikävöidä..no joo tiedän kyllä et tuolla on jossain eläin-osastot et ehkä jos sielä kahlais niin löytyis vastaus tähänkin..
asiaan.. ei ole meidänkään suurella soturilla omia lapsia, mulla on kaksi jotka ja siis hänenkin elämäänsä kuuluvat...
nuo lapsukaiset eivät ole mielestäni reagoineet poissaoloon mitenkään, vaikka m on ollut osa meidän kalustoa jo monta vuotta..ovat kaiketi tottuneet siihen, että miehiin ei ole paljon luottamista :) kun omaakaan isäänsä eivät kovin usein näe..
muutkaan eivät ole kauheasti asiasta meille kommentoineet..
sitäpaitsi meidän lapset ovat varmasti huomanneet, et kyllä äiti pärjää..ei hätää senpuoleen..!!!
-
näitä sivuja kun olen lueskellut jo viikkotolkulla..olen ollut huomaavinani, ettei näillä faittereilla taida olla kovin monella lapsia?? vai tuntuuko musta vain siltä..
Kyllä täällä aika monella faitterilla tai ex-faitterilla on lapsia. En nyt lähde arvailemaan kuinka monella prosentilla mutta kyllä meitä löytyy :)
-
Välillä tuntuu, että täällä on enemmän niitä joilla ON lapsia, kun niitä joilla ei ole...
-
Välillä tuntuu, että täällä on enemmän niitä joilla ON lapsia, kun niitä joilla ei ole...
No niin just :)! Pitäiskö järjestää asiasta joku kysely.
-
Välillä tuntuu, että täällä on enemmän niitä joilla ON lapsia, kun niitä joilla ei ole...
No niin just :)! Pitäiskö järjestää asiasta joku kysely.
Juujuu, niin saa vähän osviittaa.
-
Minäpä paukautin kysymyksen ilmaan. ;D
-
Meillähän on näitä faittereita Rt-leskissä vain murto-osa ja heistä suurin osa lapsettomia.
Mun mielestä taas me ollaan ihan lapsellisia... ;D
-
Välillä tuntuu, että täällä on enemmän niitä joilla ON lapsia, kun niitä joilla ei ole...
No niin just :)! Pitäiskö järjestää asiasta joku kysely.
Ovatkos kaikki jo vastanneet kysymykseen täällä (http://rtlesket.nwps.ws/keskustelu/index.php?topic=4392.0)? :)
Entä löytyykö uutta sanottavaa aiheesta? Tai ihan vain kuulumisia, miten on lasten kanssa kotona sujunut?
-
Meillä lapset ovat aika isoja jo, ja olen ennenkin elännyt yksin lasten kanssa. Nyt sujuu parempi juuri sen takia että he auttavat minut eikä päin vastoin. On ollut kivä nähdä miten he alusta asti otti itse vastuunsa. He on hyvin ymmärtänyt tilanteen, kirjoittanut S:lle kirjeet y.m. Itse tekee ja olen aina tehnyt pitkiä työpäiviä, ja pakolla he ovat oppineet pärjätä yksinkin... Pistäisi myöntää että olen todella ylpeä lapsistani :icon_thumright:
-
Meidän lapset on aika pieniä 3-v ja 4-v. Hyvin kuitenkin menee. Onhan noilla isiä ikävä ja välillä purkautuu kiukutteluna, mutta normaaliahan tuo on. Toisaalta tietysti vaikuttaa sekin, että miehen rt-hommissa olo on minulle ok. Minun hyvinvointi heijastuu lapsiin..
Olen tässä miettinyt eroa lapsellisten ja lapsettomien leskien välillä.. Eron kokeminen on varmasti yksilöllistä, mutta minulla on varmasti helpompaa näin. Jos minulla olisi enemmän aikaa ikävöidä, tekisin niin.. Ja lapsista saan paljon iloa ja seuraakin. Onhan arjen pyöritys välillä rankkaa, mutta ihan hyvin menee silti.
Meistä on lasten kanssa tullut nyt hyvä tiimi. Mutta kun isi on lomalla, ei äiti kelpaa mihinkään. On se isi vaan ihana. ;D
-
Jos minulla olisi enemmän aikaa ikävöidä, tekisin niin.. Ja lapsista saan paljon iloa ja seuraakin. Onhan arjen pyöritys välillä rankkaa, mutta ihan hyvin menee silti.
Meistä on lasten kanssa tullut nyt hyvä tiimi. Mutta kun isi on lomalla, ei äiti kelpaa mihinkään. On se isi vaan ihana. ;D
No näinhän se menee.Meilläkin on loman pari ekaa päivää äiti unohduksissa kokonaan mutta löytyy sitten aina loppulomaksi takaisin. ;D
-
Mulla kokemusta lapsettomasta rt-reissusta ja nyt muutaman päivän verran tästä lapsellisesta (meidän pojat siis 1 vee ja kohta 3 vee).
Nämä muutamat ekat päivät on kyllä vierähtäneet niin, ettei paljon puolisoa ole kerinnyt kaipaamaan... Ja uskonpa, että kevät ainakin menee sellaisella vauhdilla, ettei paljon miestä kerkee miettimään, kun koulussa painaa päivät ja sit hoitaa penskoja kotona.
Tiedä sit, kumpi reissuna parempi, et kerkee miettimään puoliskoa vaiko ei, se jää nähtäväks...
-
Moi,
Nyt miehelle sitten tuli päätös siitä, että on valittu valmiuteen 1.7. lähtien. Eli odotellaan, koska kutsu vois tulla. (Kuulin, että marraskuussa tulee jotain porukoita pois ja uudet lähtis?!)
Mutta näin etukäteen mietin, että mihin asioihin kannattaa panostaa näin kahden pienen lapsen äitinä, kun rt-leskeksi joutuu. Minkä asioiden ansiosta te rt-lesket olette miehen palvelusajan jaksaneet?
-
Jaa-a. Välillä mennään jaksamisen äärirajoilla. Mutta jos suinkin on tukiverkosto niin sitä kannattaa käyttää hyväksi. Meillä ikävä kyllä isovanhemmat on kaukana ja aika harvoin apua saatavilla. Mutta välillä kuitenkin.
-
No tää foorumi oli mulle ainakin iso apu. Kun täällä on kaikki jo saman läpikäynyt (osa lapsien kanssa ja osa ilman) niin täältä kyllä sai ymmärrystä/neuvoa ja apua aina kun sitä tarvitsi.
Ja kuten Liliankin sanoi, jos on tukiverkko olemassa niin sitä kannattaa hyödyntää.
Päreitä tarvii vähän ylimääräisiä. Ja aina voi sanoa miehelle, että nyt tarttee vähän ylimääräistä, kun lähdetään lasten kanssa tekeen jotain extra kivaa!! :)
Varmasti riippuu siitäkin minkä ikäisiä lapset on, että miten sen ikävän kanssa tulee asioita eteen jne, mutta hyvin se varmasti menee :)
Muoks. niin ja marraskuussa Kosovossa vaihtuu porukka.
-
Eilen en ehtinyt kummoisia vastata kun piti lähteä kotiin töistä (niin minä vietän työpäiväni täällä foorumilla ;D). Mutta asiaan, Marraskuussa vaihtuu porukka kosovossa, mm. oma rakkaani kotiutuu :jipii:.
Meillä ainakin oli alku hankalaa, vaikka olimmekin lasten kanssa tottuneet (2v ja 4v lapset) siihen et isi on paljon poissa, mutta ei kuitenkaan näin pitkiä aikoja. Lasten ikävän kohtaaminen oli mulle vaikeaa ja on edelleenkin. Nyt on onneksi lapsetkin tottuneet isin poissa oloon ja aika vähän enää ikävöivät, onneksi. Mutta mitä omiin voimavaroihin tulee niin ne ovat kyllä välillä aivan lopussa. Tuntuu että välillä vaan sinnittelen ja räpiköin viimeisillä voimillani eteenpäin. Mun helpotus on ollut se että olen töissä, pääsen välillä ajattelemaan muutakin kuin kotia ja lapsia. Toki tähän joukkoon mahtuu paljon hyviäkin päiviä, on ihana huomata että selviän ilman miestäkin.
Ja kyllä tämä foorumi on ollut iso apu, ainakin tuolla henkisellä puolella. Täällä kaikki ovat/olleet samassa tilanteessa ja siksi ymmärtävät hyvin.
-
Kiitoksia vastauksista! Niin tosiaan, meilläkin lapset on 2 v ja 4 v eikä ihan rauhallisemmasta päästä... ::) On niin vaikea kuvitella sitä aikaa, jolloin ois itse yksin vastuussa ihan kaikesta. Onhan mies toki joskus päiviä työmatkalla tvs., mutta puoli vuotta nyt on eri asia. Vaikkakin toisaalta puoli vuotta on lyhyt aika (kai?).
Meillä lastenhoitoapua ei ole koskaan liiemmin ollut, paitsi nyt olemme löytäneet yhden hyvän lastenhoitajatytön - ja viikottainen lastenhoitoapu oli mun ainoa vaatimus miehellekin, jotta matkaan pääsisi. Muuten sitten varmaan pitäis aktivoitua pitämään aktiivisemmin yhteyttä ystäviin, ettei ihan erakkoidu kotiin. Vaikka onneksi minä käyn päivisin töissä, joten aikuisseuraakin löytyy...
-
Muuten sitten varmaan pitäis aktivoitua pitämään aktiivisemmin yhteyttä ystäviin, ettei ihan erakkoidu kotiin. Vaikka onneksi minä käyn päivisin töissä, joten aikuisseuraakin löytyy...
Juu suosittelen. :) Ainakin alussa kannattaa keksiä, vierailuja aktiviteettiä, puistoreissuja ja virikkeitä, niin se alun tahmeus menee niin itsellä kuin lapsillakin kuin huomaamatta. :) Siinä mielessä n vähän hankala ikä (tai meillä ainakin oli) että kun ajan käsite ei ole vielä ihan kohdillaan, eli ei tiedä että mitä tarkoittaa 6 viikon lomaväli, ja se voi pienestä tuntua ikuisuudelta. Meillä ja muillakin lapsia omaavilla on ollut käytössä kyllä isi kalenterit jotka helpottaa asiaa. Meillä askarreltiin aina heti seuraavana päivänä kun isis lähti niin isi kalenteri ja joka ilta siitä sai sen päivän ruksia yli. Näin ollen hahmottu vähän aina se aikakin.
Se lapsen ikävä tosiaan ottaa joskus koville, mutta kannattaa muistaa, että se ikävä tarkoittaa vaan, että sitä toista rakastaa ja saa sitä välillä ikävöidäkkin. :)
Hyvin se ihan varmasti menee, peukut pystyyn vaan. :)
-
ja näin vanhana ko mie uskallan sannoo jotta puol vuotta männöö yhes hujjaukses ja vuosi vähä ku siivilä ;D
Välillä hitaammin välillä nopeemmin, mutta kyllä se aika kuitenkin menee ;) ;D
-
Joo toi ajan kuluminen on kyl hauska homma. Nyt tuntuu, et aika ei juurikaan vois enää mennä hitaammin, mut heti tos ekalla lomalla kerkesin jo miettii, et onpas neljä viikkoa menny yhessä hujauksessa.. En ees kerinny tekee kaikkea, mitä olin suunnitellu. Eli en tiiä lohduttaako (ei varmaankaan), mut eiköhän vuoden päästä tai millon ikinä ne ukot kotiutuukaan tunnu siltä, et hups keikkaa menipäs nopsaan! ;)
-
Nostetaanpa tätäkin. Miten on sujunut lasten kanssa? Mikä auttaa jaksamaan?
-
Fionellan kirjoituksesta tuli vähän surullinen mieli, ei sillä, etteikö reissusta selviäisi lasten kanssa. Mutta onkohan miehesi nyt ihan oikeasti tajunnut, että minkälainen olo sinulla on. Minun on ihan pakko kyllä nyt sanoa, että tulee varmasti olemaan raskaampaa kuin miehesi kuvittelee, jos nyt jo hehkuttelee, eikä ota huomioon sitä miltä se sinusta tuntuu. Olen itse jäänyt leskeksi vähän samanlaiseen tilanteeseen, mutta lapset olivat isompia, eikä minulla ollut alun alkaen kovin surulliset fiilikset, mutta jossain vaiheessa talvella väsytti aika paljon henkisesti ja jopa fyysisesti. Mutta se auttaa kumman paljon, että mies ymmärtää tunteen ja nöyrästi arvostaa ja tukee myös kotona olijaa. Koska ei sinusta ole häntä tukemaan reissun aikana, jollei sinulla itsellään ole hyvä olla. Joten nyt mies pöydän ääreen juttu tuokioon. Tiputat heti alkajaisiksi hänet maan pinnalle, niin reissusta tulee paljon helpompi.
Ja tämä foorumi on yksi iso voimavara, joten tänne kannattaa turvata, täällä on monta ihmistä, jotka ymmärtää ja kuuntelee.
-
Meilläkin mies oli kovin innoissaan lähdössä, mutta on kuitenkin koko ajan tajunnut sen kuinka vaikeaa on minulla on. Toki aina välillä sanoo että hyvinhän te ootte pärjenneet mutta sitten kun avaan taas sanaisen arkkuni niin tajuaa kuinka pohjalla välillä menen. Asioista kannattaa puhua...
Kattelin tuolla aiemmin kirjoittamiani juttuja ja aika samoilla linjoilla mennään edelleen.
-
Miten lie lapsellisilla rt-leskillä sujunut viime aikoina? ???
-
Minä olen ottanut tämän yhtenä elämänvaiheena. Miehen ekalla reissulla ei ollut vielä lasta. Lapsenhoitoapuna on ollu kaks lukiolaistyttöä. Sukulaisista ei ole apua. Omia menoja on tietenkin joutunut karsimaan. Kyllä välillä tuntuu, että pää hajoaa, kun työpäivän jälkeen laps vaati oman huomionsa. Mutta eipä auta kun huokasta, ja jaksaa taas. Äiti välillä vähän kiree ja laps kiukkunen, mutta kyllä tämä tästä. Yli puolenvälin ollaa jo, jos ei jatkoille jää.
-
Erittäin hienosti on kaikki mennyt, ja osaavat puhua ikävästään sekä minulle, että isälleen. :-* :-*
-
Kaikesta ikävästä, kiukusta, sairasteluista, lumentulosta, pakkasista huolimatta, Hyvin on täälläkin mennyt mission ensimmäinen 7 viikkoa. Mies oli joulun ajan lomilla kotona, ja sama tuttu turvallinen ihminenhän sieltä kotiutui... Tänään lähti sitten takaisin maailmalle ja meillä alkoi lasten kanssa seuraava 4 viikon rupeama... (melkein puolet vähemmän ja silläkin erolla, että nyt tietää mitä se on..)
Mutta kun aamulla lentokentän parkista auton käänsin kohti kotia, niin tuli itku, masennus ja kiukku yhtenä vyyhtenä. Että tätäkö tämä taas on, miten jaksan seuraavan kuukauden jne.. Sitä kesti ensimmäiset 10 kilometriä, ja sitten se oli ohi. Elämä jatkuu... 8)
-
^hieno asenne marika :D tsemppiä jatkoonkin.
-
Kyllä voimavarat oli kovalla koetuksella ensimmmäisten viikkojen aikana tuon meidän eskarilaisen kanssa. Käytöksessä kyllä näkyi ja kuului sekä kotona että koulussa/kerhossa. Poika oli aivan eri tyytyväinen ja rauhallinen miehen loman ajan ja nyt sitten toivon että jatko olisi helpompaa kun tietää että kyllä se isi tulee taas takaisin ja välittää yhtä paljon kuin ennenkin. Ja nyt olen oppinut että on aivan turhaa keksiä hirveästi kaikkea "spesiaalia" ohjelmaa lapsille, keskitytään olemaan iloisia ja tyytyväisiä tässä kotiarjessa. (Lapsilta sujuu kai tällä hetkellä paremmin kuin äidiltä ::) )
-
Täällä mennään päivä kerrallaan. Nyt on ollu vähä rankkaa, kun pienempi ollu kipeenä ja on valvottu yötäpäivää. :P Ja lääkärikin alkoi puhumaan tukiverkoista, kun kerroin tilanteen eikä tuntunut ymmärtävän, et meil ei tosiaan oo mummoja vaareja siskoja veljiä, joita soittaa apuun. Yksi mummo on mutta sekin melko kaukana eikä ihan sillä salaman iskulla pääse tulemaan aina.
Mut kylä tää tästä. Elellään poikien kaa lomasta lomaan. Kohta varmaan huomaan, et on kevät ja kesä, kun aika menee päiviä laskiessa niin et ei huomaakaan. Arki on kuiteskin melkoista hulabaloota välillä näitten pikku-isäntien kanssa. Onneks toisaalta, ei kerkee ikävöidä pahemmin, kun kokoajan on touhua. ;)
Ystäviltä oisin kaivannu enemmän tukea. Kun puhelin ei soi päiväkausiin tai viikkoihin, eikä kukaan kysy kuulumisia niin se ahistaa välillä. Onko ne sit kuitenkaan tosiystäviä? ???
-
Täällä mennään päivä kerrallaan. Nyt on ollu vähä rankkaa, kun pienempi ollu kipeenä ja on valvottu yötäpäivää. :P Ja lääkärikin alkoi puhumaan tukiverkoista, kun kerroin tilanteen eikä tuntunut ymmärtävän, et meil ei tosiaan oo mummoja vaareja siskoja veljiä, joita soittaa apuun. Yksi mummo on mutta sekin melko kaukana eikä ihan sillä salaman iskulla pääse tulemaan aina.
Mut kylä tää tästä. Elellään poikien kaa lomasta lomaan. Kohta varmaan huomaan, et on kevät ja kesä, kun aika menee päiviä laskiessa niin et ei huomaakaan. Arki on kuiteskin melkoista hulabaloota välillä näitten pikku-isäntien kanssa. Onneks toisaalta, ei kerkee ikävöidä pahemmin, kun kokoajan on touhua. ;)
Ystäviltä oisin kaivannu enemmän tukea. Kun puhelin ei soi päiväkausiin tai viikkoihin, eikä kukaan kysy kuulumisia niin se ahistaa välillä. Onko ne sit kuitenkaan tosiystäviä? ???
Eikös muut lesket sit soittele?
Tässä sinulla Tipi on mahdollisuuskääntyä veteraanituki puhelimeen.
Sinne voi myöskin omaiset soittaa
Numerohan oli 0207698111
-
Minulla on ystävien kanssa sama juttu kuin Tipillä eli eivät käy eivätkä kysele kuulumisia. Välillä mietin että pelkääkö ne että vaan valitan tilanteestani tai jotain, kun kuitenkin vaan haluaisin välillä jotain ihan muuta ajateltavaa..
-
Minulla on ystävien kanssa sama juttu kuin Tipillä eli eivät käy eivätkä kysele kuulumisia. Välillä mietin että pelkääkö ne että vaan valitan tilanteestani tai jotain, kun kuitenkin vaan haluaisin välillä jotain ihan muuta ajateltavaa..
Ihmiset ei monesti osaa suhtauta tuohon tilanteeseen, et mies on rt-hommissa. Ei tarvi ees olla lapsia, kun tuntuu, et suurin osa kavereista kaikkoaa...
Mulla meni yhtä kaveria lukuunottamatta koko kaveripiiri uusiks miehen ekan rt-reissun aikana... Kukaan ei soittanu ja ottanu yhteyttä muillakaan keinoin... Ja kun ite yritit jotain järkätä, kummasti ei koskaan aikataulut sopineet. ::)
-
Jotenkin mun ystävien kans on menny aina niin et mä oon ollu se aktiivisempi joka käy kylässä ja soittelee kuulumisia. Sit ku on oikein väsyny niin ei kertakaikkiaan jaksa mitään ylimäärästä. Just ny ku pojat on ollu kipeenä niin se normipäiväkin on sellasta suoriutumista, et illalla ei jaksa muuta ku kaatua sohvalle. Silloin toivoo, et joku soittais ja kysyis miten menee.
Ja sit toinen asia on tää muiden terapeuttina oleminen. Oon monesti se osapuoli joka kuuntelee ja lohduttaa. Nyt ku itelläkin on rankkaa niin nousee heti karvat pysytyyn, jos joku valittaa väsymystään tai kuinka mies ei tee mitään kotona tms. Tekis mieli sanoa, et tulkaa koittaan tätä elämää niin puhutaan sitten. Tietysti ollaan ite päätetty et tää vuosi menee näin ja mä oon kotona yksin lasten kans, mut sitten ku on tarpeeks väsyny niin ei jaksa yhtään kantaa muitten murheita. Ja sitä ne ystävät ei kans tunnu ymmärtävän.
Tulipas tästä nyt vuodatus! :P No jokatapauksessa tuntuis tosi kivalta, jos joku soittais ja jutustelis. Tai tulis käymään kahvilla.
-
Minä olen ainakin todennut, että se voimavara on itse. Pitää vaan päättää, että jaksaa, eikä yrittää revetä liian moneen suuntaan. Aika menee aikalailla vain lapsiin, mutta voishan tuon aikansa huonomminkin käyttää, ja onpahan sitten mitä niittää, kun on lannoittanut hyvin. Suuri voimavara on myös tämä foorumi; aina on joku joka jaksaa tukea ja kuunnella.
-
Pitää vaan päättää, että jaksaa, eikä yrittää revetä liian moneen suuntaan.
Kuulostaa aika raskaalta minusta. En yhtään epäile, etteikö pärjäisi jos on päättänyt pärjätä, vaan mitäpä sitten, jos ei tahdokaan jaksaa? Tai jaksaa, mutta huonosti?
-
^oon ihan samaa mieltä. Kyllähän siitä vuodesta selvittiin, mutta mun mielestä en kovinkaan hyvin arvosanoin. Musta tuntuu ihan hassulta sanoa että kyllähän siitä selvisi, tottakait jokainen selviää, eihän kukaan pysty sanomaan ettei selvinnyt ??? Toiset selviää vaan siitä huonommin. Itseäni ainakin harmittaa kovin se miten paljon tuli lapsille huudettua väsyneenä, lopen uupuneena vaikka he olivat täysin syyttömiä tilanteeseen :-\
-
Kolme viikkoa mittarissa ja yllättävän hyvin on mennyt (meillä on kolmivuotiaan kanssa oikeasti kivaa). Sitä vähän pelkään, että mitäs sitten, kun ollaan molemmat possunuhassa. Onneksi on noita isoja lapsia pari kappaletta, muuta verkkoa niukemmin, ainakin lähellä. Eiköhän tuo 4,5 kk kulu aika äkkiä. Vuoden jutut taitavat olla ihan asia erikseen.
-
Ai mitkä voimavarat? Tuntuu kuin kaikki mehut olis imastu iäksi pois. Tää on ollu kyllä mun elämäni raskain vuosi. Reilu kaksi kuukautta reissua jäljellä, yhdeksän päivän päästä viimeinen loma. Sen jäkeen vielä viisi viikkoa ja heitetään hyvästit näille reissuille. Ei auta vaikka kuinka pahassa rahapulassa oltais, niin lupaa ei enää tule.
Koettu on nyt sitten kaikki: Leskenä yksin, leskenä raskaana, leskenä lapsen kanssa raskaana ja leskenä kahden lapsen kanssa. Vaikeustaso juurikin tässä järjestyksessä.
En olis mitenkään pärjänny ilman omia vanhempia. Syksy nyt vielä meni ja alku talvikin, mutta Viljamin synnyttyä en olis kyllä pärjänny mitenkään, ihan mahdoton ajatuskin. Kyllä täytyy antaa iso kiitos mummille ja papalle, että on tuota esikoista jaksanut. Hän kun ei ole mistään helpoimmasta päästä. Koettelee kyllä välillä kaikkien hermoja.
Nyt tän viimeisen loman jälkeen on ilmeisesti alkanut kaipaamaan isäänsä vielä enemmän. Välillä vaan hokee isi, isi, isi. Ja kun kysyn onko isiä ikävä, niin nyökyttelee vaan. Tietääköhän tuo pieni raasu edes, mitä ikävä sana tarkoittaa?
-
^ :lohtu: Ymmärrän enemmän kuin hyvin :-\ Ihan hirmu paljon voimia viimeisille kuukausille, vaikka eipä tää paljon sua auta :-\
-
Jos olisi mahdollista, antaisin Sinille voimia jaksaa vielä viimeiset viikot.
Ja jos olisi mahdollista, ottaisin raskaat hetket (tunnit, päivät, yöt ja viikot) pois viimeisistä kuukausistasi! :grouphug:
-
Hitto :o Mun mielestä noista Sinin suorituksista (ja monen muun lesken) ansaitsis jo jonkinlaisen kunniamerkin (mieluiten rahana) puolustusvoimilta! Uskomattomia naisia olette :-*
-
Hitto :o Mun mielestä noista Sinin suorituksista (ja monen muun lesken) ansaitsis jo jonkinlaisen kunniamerkin (mieluiten rahana) puolustusvoimilta! Uskomattomia naisia olette :-*
Mä kannatan tätä!!! :)
-
Hitto :o Mun mielestä noista Sinin suorituksista (ja monen muun lesken) ansaitsis jo jonkinlaisen kunniamerkin (mieluiten rahana) puolustusvoimilta! Uskomattomia naisia olette :-*
Mä kannatan tätä!!! :)
Joo, samat sanat!!!
Sinille voimia loppurutistukseen, olet kyllä aivan uskomattoman vahva nainen!!! :grouphug: :lohtu:
Ja ymmärrän tosi hyvin fiiliksesi, jäin itse yksinhuoltajaksi kun L oli alle vuoden ja T vajaa 2,5-v. Kyllähän sitä pärjää kun päättää pärjätä (ja on pakko), mutta ei se aina helppoa ole! Mun tytöt oli kauhean helppoja ja rauhallisia, mutta silti kun yksinään kantaa vastuun kahdesta tosi pienestä paaperosta niin voimiahan se syö!
Tsemppiä!! Ei onneksi ole enää pitkä aika.
-
Kiitos oikein paljon! Ootte kyllä ihania! :-* :'(
-
Toivottavasti Sini saat sen "kunniamerkin" ainakin kotoa, kun mies palaa takaisin :)
Voimia viimeiseen rutistukseen!
-
Toivottavasti Sini saat sen "kunniamerkin" ainakin kotoa, kun mies palaa takaisin :)
Voimia viimeiseen rutistukseen!
Samoin sanoin, oot kova mimmi! :)
-
Haluaisiko joku näin julkisesti jakaa vinkkejä, miten lapsiperheen elämän saa parhaiten sujumaan, kun puoliso on reissussa?
Miten lasten kanssa on käsitelty ikävää ja huolta?
Miten käytännöllisistä asioista on selvitty?
Onko äiti saanut vapaahetkiä?
-
Minulla muistuu aika ajoin mieleeni eräs hellyttävä keskustelu, (muistan sen siksikin hyvin, kun meillä on siitä tilanteesta kuva, kun iskä istuu yläkerran portailla poikien nukkuhuoneen edessä ja pojat istuvat sylissä isompi itkusilmässä ja pienempi (3v) on nukahtanut syliin.) Keskustelu meni näin:
P: Isi miksi sinä et voi olla täällä kotona viisi viikkoa ja siellä Kosovossa yhden viikon, kun minä haluaisin, että oisit täällä.
I: voi rakas, onhan teillä täällä äiti ja siellä on tosi monta pientä poikaa, eikä niillä kaikilla ole edes kunnon kotia, että ne pienet pojat tarvii siellä nyt isiä vielä enemmän, mutta isi tulee sitten taas ja äiti on täällä ihan koko ajan.
P: niisk, vietkö niille ne lelut nyt...(halaa)
I: kyllä vien ja he ovat tosi iloisia, että olet niitä heille antanut.
Tästä neuvona voisin sanoa, että kannattaa jutella lapsille, siis myös miehen, lapsilla on paljon ymmärrystä. :-*
Toinen mitä olen aiemmin täällä ketjussa yrittänyt muotoilla on se, että kun ei lamaannu, vaan rationaalisesti päättää jaksaa, eli keksii ne omat selviytymiskeinonsa ja hyväksyä se, että ei pysty ihan kaikkeen. Minä esim. jouduin jossain vaiheessa eka reissua päättämään, että minun on saatava lapset aikaisemmin nukkumaan, tai en jaksa. Pelkästään se, että ymmärsi/hyväksyi oman epätäydellisyytensä ja päätti, että minä jaksan (ja tällä jaksamisella tarkoitan oikeaa elämää, en päivästä toiseen selviytymistä) ja keksi siihen keinot. Joten järjestelmällisesti tein itselleni ja lapsille selväksi, että he ovat kello 7 sängyssä oli mikä oli. Ja ihme ja kumma se toimi ja toi ihan uutta jaksamisen tasoa, vaikka alkuun se tuntui ihan mahdottomalta/epäreilulta/itsekkäältä/kiusaamiselta...koska siihen saakka lapset olivat saaneet mennä nukkumaan ja nukkua ihan milloin halusivat ja missä halusivat (rakennettiin ja oli vähän pakko, mutta myös elämäntapa siihen mennessä).
-
Meillä juteltiin paljon ja sitten oiskohan jotain 3kk ennen kotiutumista tehtiin isi-kalenteri jossa oli käänteisessä järjestyksessä päivät aina seuraavaan lomaan ja sitten lopulta kotiutumiseen. Lapset sai itse koristella kalenterin ja se kiinnitettiin jääkaapin oveen ja joka aamu siirrettiin magneettia yhden päivän eteenpäin :)
Jos nyt olisin vastaavassa tilanteessa, vaatisin itselleni enemmän. Haluaisin apua kotiin, siivouksen ja lastenhoidon muodossa. Olisin enemmän itsekäs ja rohkeampi pyytämään apua, koska siinä ei ole mitään hävettävää ettei vaan jaksa. Mä taisin ihan liikaa kasata paineita itselleni, enkä pyytänyt apua kuin vasta sitten kun olin jo ihan puhki.
-
Mun lapset on jo niin isoja, että jaksamisen puolesta jaksaa, vaikka teineillä onkin sitten omat metkunsa. Kolmivuorotyöläisenä yövuorojen junailu on joskus aiheuttanut päänvaivaa, mutta onneksi aikuiset lapset on silloin ottaneet sen aikuisen roolin kotona.
-
Meillä puhuttiin paljon. Mutta lapset oli niin pieniä, etteivät ihan ymmärtäneet sitä, et isi oli poissa... ja kun se isi oli vielä poissa niin pirun pitkään, niin siinä oli sit selittelemistä et kuka se setä on ja mitä se tekee meillä, kun tuli lomille. ;D
Vapaa hetkiä ei kovin paljon ollut, osittain siitä syystä etten halunnut pistää lapsia hoitoon, kun toinen vanhempi oli jo poissa kuvioista hetkellisesti.
Mä en olis selvinnyt ilman mun vanhempien apua... Oma pääkoppa ei ollut lähtäkohtaisesti täydessa kunnossa kun exä lähti viimeisimmälle reissulleen, joten koulun, lasten ja kodinhoito oli välillä hyvin ylitsepääsemätöntä... Äiti ja isä kävikin meillä tekemässä kaiken näköisiä kotihomima, niin sisä- kuin ulkohommia, jotta sain välillä levätä ja tehdä läksyjä.
-
Tuo Lilianin vinkki on todella suosittelun arvoinen, kannattaa vaatia itselleen oikeasti enemmän, just siivous ja lastenvahti apua, niin jaksaa paremmin olla hyvä äiti ja hyvä nainen ja tuki miehelleen.
^kerran veljeni tuli samana iltana meille yöksi, kun mies oli tulossa lomille, niin pojat puhuivat isästään nimellä, niin veljeni sanoi, että sanokaa isille kun tulee, että Xxxxxx-setä tuli. ;) ::) Onneksi he eivät sanoneet.