Uutiset: Tervetuloa Camp Kodin foorumille!

  • 08/11/2024, 10:52:34

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus

Kirjoittaja Aihe: Jälkipuinnin ja -hoidon tarpeellisuus  (Luettu 138603 kertaa)

Poissa BB

  • Koditar
  • "Toivo meni, jännetupen tulehdus tuli" - koditar
  • ********
  • Viestejä: 3522
  • EUFOR14
Re: Jälkipuinnin tarpeellisuus
« Vastaus #10 : 15/06/2004, 12:58:03 »
Minusta on aika hassu lukea, että ihmiset puhuu odottelemisesta yms. Allekirjoittanut ei ainakaan "odottele" täällä ketään, vaan rakastaa omaa kulta-mussukkaansa täysillä, vaikka kontakteja kaikilla aisteilla ei olekaan. Meillä eletään täyttä elämää, olkoonkin että siihen kuuluu se, että välillä toinen on poissa. Ja yritetään selvitä ongelmista kun (ei jos) niitä eteen tulee.  Kyllä muistissa on viime "kotiutuminen", ja sen mukanaan tuomat ongelmatkin. Silti en usko että jälkipuintitilaisuus olisi niihin auttanut. Ne vain oli käytävä läpi, ja niihin vain oli tartuttava.
Miksi sitten kirjoitin? Sen takia, että ihminen joka lukee näitä ja on juuri lähettänyt kultamussukkansa maailmalle, voi ehkä luulla, että kotiutumisestakaan ei selviä ilman (vähintään) terapiaa (mikä ei sinällään ole ollenkaan huono vaihtoehto sellaisen tavitsijoille).
Jos oma mussukka tulisi reissusta ihmisenä, joka olisi täysin lakannut kunnioittamasta minua ja minun ajatuksiani, ei sitä millään jälkipuinnilla pelastettaisi. Tuskinpa millään.
Ja Pikelle sen verran että tekstiäsi lainasin vain sen takia, että olit onnistunut hyvin vangitsemaan pariin sanaan sen hetkisen keskustelun kulun. Kommenttini oli siis ylimalkaista, ei mitenkään sinun ajatuksiasi kritisoivaa!

Poissa IceQueen

  • Ylläpito
  • Get-me-a-life-koditar
  • *****
  • Viestejä: 31596
    • KFOR 02-03, EUBG 06-07, EUFOR TCHAD/RCA 02-06/08
Re: Jälkipuinnin tarpeellisuus
« Vastaus #11 : 15/06/2004, 13:47:14 »
Lainaus
Minusta on aika hassu lukea, että ihmiset puhuu odottelemisesta yms. Allekirjoittanut ei ainakaan "odottele" täällä ketään, vaan rakastaa omaa kulta-mussukkaansa täysillä, vaikka kontakteja kaikilla aisteilla ei olekaan.

Ei millään pahalla mutta tuo aika ilkeä mielisesti viittaa siihen, että me "odottelijat" emme sitten rakastaisi miehiämme täysillä...

Kyllä mä koin tuon vuoden odotteluna. Sitähän se on kaikesta rakastamisesta huolimatta. Toisilla se menee siinä sivussa, toisilla ei. Toisille se odottaminen ja yksin oleminen täyttää koko sen hetkisen elämän. Toisille se on tavallista arkea.
Ad astra per aspera!




Poissa IceQueen

  • Ylläpito
  • Get-me-a-life-koditar
  • *****
  • Viestejä: 31596
    • KFOR 02-03, EUBG 06-07, EUFOR TCHAD/RCA 02-06/08
Re: Jälkipuinnin tarpeellisuus
« Vastaus #12 : 15/06/2004, 13:51:35 »
Lainaus
Kuitenkaan rt-hommat (+kotiutuminen) ei oo mitään salatiedettä. Eläämä vain, ei sen enempää (ja sen suurempaa ongelmaakaan ei kannata tehdä! ;) )!

Eihän se juu salatiedettä ole, mutta osaat myös sitten varmaan kertoakkin syyn siihen miksi niin suuri osa (90 % numeroina viimeisimmän tiedon mukaan) parisuhteista katkeaa rt-vuoden aikana tai vähän sen jälkeen? ;D
« Viimeksi muokattu: 15/06/2004, 13:53:20 kirjoittanut IceQueen »
Ad astra per aspera!




minni

  • Vieras
Re: Jälkipuinnin tarpeellisuus
« Vastaus #13 : 15/06/2004, 13:53:17 »
Onneksi suurin osa selviää ilman ongelmia puolin ja toisin rankasta vuodesta, mutta vielä jälkipuintiin liittyen...

Omasta mielestäni se voisi tapahtua esim. kahdessa erässä; heti kotiutumisen jälkeen ja puolen vuoden kuluttua uudestaan. Ja toki eri "paikoissa" rauhanhurmaajille ja kodinturvaajille. Ihan jo siksikin eri paikoissa, että silloin kaikki voi tulla paikalle omana itsenään ja meillä kotijoukkolaisilla puinti olisi ehkä epävirallisempi kuin rauhanturvaajilla, sillä ovathan he rauhanturvaajina "töissä".

Vertaistukeahan on tarjolla ruohonjuuritasolla koko vuoden, mutta ammattiauttajan ollessa paikalla, voisi niitä mielen kiemuroita purkaa myös ulkopuoliselle, puolueettomalle henkilölle "kaverillisten" tukijoiden lisäksi. Puhun nyt omasta näkökulmasta, koska en osaa ajatella rauhanhurmaajan aivoilla. ;)

Itse olen käynyt terapiassa myös välttääkseni ongelmia...en vain ongelmien vuoksi... Eikä tälläisessä mallissa olisi pakko nähdä ketään ammatti-ihmistä, jos ei tahdo tai kaipaa apua...

Poissa BB

  • Koditar
  • "Toivo meni, jännetupen tulehdus tuli" - koditar
  • ********
  • Viestejä: 3522
  • EUFOR14
Re: Jälkipuinnin tarpeellisuus
« Vastaus #14 : 15/06/2004, 14:31:48 »
Lainaus

Ei millään pahalla mutta tuo aika ilkeä mielisesti viittaa siihen, että me "odottelijat" emme sitten rakastaisi miehiämme täysillä...



Jos nyt tyytyisit IQ-kulta tulkitsemaan kirjoittamaani tekstiä ihan kielellisen tulkinnan keinoin ja unohtamaan analogisen tulkinnan. Kirjoitukseeni ei sisälly ilkeämielisiä viittauksia, vain (ja ainoastaan) subjektiivinen, minua koskeva näkemys.

Jokainen rakastaa tai on rakastamatta, kukin miten parhaakseen näkee!

Poissa BB

  • Koditar
  • "Toivo meni, jännetupen tulehdus tuli" - koditar
  • ********
  • Viestejä: 3522
  • EUFOR14
Re: Jälkipuinnin tarpeellisuus
« Vastaus #15 : 15/06/2004, 14:43:40 »
Lainaus

Eihän se juu salatiedettä ole, mutta osaat myös sitten varmaan kertoakkin syyn siihen miksi niin suuri osa (90 % numeroina viimeisimmän tiedon mukaan) parisuhteista katkeaa rt-vuoden aikana tai vähän sen jälkeen? ;D


No miksi parisuhteet ylipäänsä katkeaa? Sen takia että ovat tulleet niiden (luonnollisen) syklinsä päähän. Tämä katkeaminen voi tapahtua rt-vuoden jälkeen, tai "kimmokkeena" on joku muu tilanne. Mielipiteeni on että pitäisi yrittää nähdä asiat myös rt-vuoden takaa.
Suuret pahoitteluni IQ:lle eron johdosta, tämäkään teksti ei ole ilkeämielinen (eikä missään mielessä sellaiseksi tarkoitettu), vaan pelkästään de facto vastaus kysymykseen.

Ja tuosta 90%, mitenhän tuohon numeroon on päädytty? Millä satunnaisotannalla ja onko virhemarginaalit sisällytetty?

Sundancer

  • Vieras
Re: Jälkipuinnin tarpeellisuus
« Vastaus #16 : 15/06/2004, 17:23:50 »
Lainaus

miksi niin suuri osa (90 % numeroina viimeisimmän tiedon mukaan) parisuhteista katkeaa rt-vuoden aikana tai vähän sen jälkeen? ;D

Minulla on tähän kokemukseen perustuva veikkaus. Syynä ei ole itse rauhanturvatoiminta. Ei syytetä siitä ammattia. Mutta usein pariskunta joka on tavannut nuorena ja nuoren rakkauden huumassa haluaa sopeutua toisen elämään ja olemiseen, helposti antaa suhteessa periksi omista tavoistaan ja periaatteistaan. Sinänsä hyvä asia, koska yhteiselo ei onnistu ilman sopeutu/tta -mista. Sitten kun eletään vuosi erossa ja tavataan vain harvakseltaan, molemmat alkavat saada takaisin niitä omia peruspiirteitään, joita yhdessä elon aikana siloitteli. Kun nämä ominaisuudet sitten heitetään samaan pataan ilman tuota tuoreen suhteen mukautumisviettiä, niin molemmat äkkiä huomaavat miten erilaisia ovat ja miten erilailla ajattelevat. Toiselle tärkeät asiat eivät merkitse toiselle mitään puolin ja toisin.

Ihan sama mikä tuon pitkän eron aiheuttaa. Useimmiten jommankumman puoliskon työ. Olen itse käynyt läpi saman asian ja mietin aikanani, miksi toisesta kasvoi eroon. (se mies ei ollut rauhanhurmaaja) Lopputulema oli, että ne asiat, joihin toisessa tykästyi, ei riittäneet pitkän päälle. Ja erillään asuessaan itsenäistyi uudelleen niin että oma minä pääsi esiin ja pystyi itselle tärkeissä asioissa pitämään oman päänsä. Toinen ei sitten siitä minästä pitänyt, joten tiet erkanivat.

Poissa BB

  • Koditar
  • "Toivo meni, jännetupen tulehdus tuli" - koditar
  • ********
  • Viestejä: 3522
  • EUFOR14
Re: Jälkipuinnin tarpeellisuus
« Vastaus #17 : 15/06/2004, 18:56:05 »
Lainaus

BB, en ottanut kirjoitustasi kritiikkinä omaani kohtaan, mutta naarastiikerin lailla puolustan niitä joita sanoillasi satutit. Sinulla ja miehelläsi on varmasti hieno suhde ja toivon, että se myös jatkuu yhtä hyvänä. Toivon myös, että pääsette menestyksekkäästi vaikeiden aikojen yli, jos niitä ei vielä ole kohdalle osunut. Niitäkin elämä tuo - - ihan varmasti.


Voi kuule Pike, eiköhän jokaisessa suhteessa ja itseasiassa elämässäkin ole niitä vaikeita aikoja. Ja eihän niistä muuten yli pääse kuin selviämällä.
Joten kiitän ja kumarran tuestasi, varmasti tulee tarpeeseen. :)
Mutta on aika suhteetonta kirjoittaa, että olen satuttanut ihmisiä sanoillani. Olen vain kirjoittanut mitä mieltä olen jälkipuinnin tarpeellisuudesta/tarpeettomuudesta, eikä mielestäni argumentaation tarkoitus ole ketään loukata (puhumattakaan, että kenenkään tulisi siitä loukkaantua). Enemminkin argumentaation tarkoitus on  tuoda esille vaihtoehtoisia tapoja ja ajatuksia, eikö niin?

Poissa IceQueen

  • Ylläpito
  • Get-me-a-life-koditar
  • *****
  • Viestejä: 31596
    • KFOR 02-03, EUBG 06-07, EUFOR TCHAD/RCA 02-06/08
Re: Jälkipuinnin tarpeellisuus
« Vastaus #18 : 15/06/2004, 20:02:41 »
Lainaus

Ensimmäisen reissun aikana minä en muuta tehnytkään kuin odotin. Odotin harvoja puhelinsoittoja, odotin huoltolentopäivää, joka toi kärsimättömättömänä odottamiani kirjeitä, odotin harvaan olevia lomia, odotin kokoajan jotakin. Pieneksi selvennykseksi: ei ollut tuolloin sähköposti tai tekstiviestejä ja lomat kahden kuukauden välein... Ja hitto soikoon se jatkuva odottaminen otti koville juuri siksi, että rakastin niin paljon, että se koski jopa fyysisesti. Ja kun tuota odottamista oli kestänyt vuosi ja edessä oli vielä neljä kuukautta niin minä olin aivan puhki! Kyllästyin niin totaalisesti siihen jatkuvaan odottamiseen, että "lakkasin" odottamasta. Kävin jopa välillä bilettämässä ja kas kummaa, huomasin, että olisihan niitä muitakin miehiä maailmassa. Aloin kaivata ihan mielettömästi rakastumisen tunnetta ja sitä, että saa vilkuilla mielenkiinnon kohdetta niin, ettei toinen muka huomaa. Onneksi olen umpiuskollinen puolisolleni, että se sai jalkani pysymään maanpinnalla. Mutta ihastuminen tapahtui ja se tapahtui, vaikka kuinka olit toisin ajatellut. (mieheni ensimmäinen reissu osuu vuosille -94-95)

Olipa tarinaa, mutta ei se yhdessäpysyminen ole mikään helppo juttu. Eikä siihen auta pelkästään se, että rakastaa pirusti. Tarvitaan niin mielettömän paljon muutakin.

Piken teksti kiteyttää aika hyvin meidän rt-vuoden... Eli minun näkökulmastani vuosi oli juuri tuollasta, vaikka meillä olikin helpottamassa yhteydenpitoa kaiken maailman välineet. Pohjalla oli vielä lievä burnout, johon "sairastuin" (onko burnout sairaus?) koulussa. Masennuksen aineet olivat valmiit jo ennen rt-vuoden alkamista. Kaikkein pahin asia oli se, että minä olin muuttanut suoraan vanhempieni luota mieheni kanssa samankaton alle, ja olimme vasta pääsemässä yhteisen elämän alkuun. Minulle henkilökohtaisesti yksin asuminen noin pakon edessä oli kauhea paikka. En ollut tottunut olemaan yksin. Edes vanhempieni luona asuessani en juurikaan koskaan ollut yksin, kiitos 2 pikkusiskon.  Ja sitten yhtäkkiä, joudunkin olemaan täysin yksin. Se oli pelottavaa. Ja ahdistavaa.

Ja se oli juuri tuollaista odottamista ja odottamista se vuosi... Rakkauden puutteesta missään vaiheeessa ei olut kyse, vaan juuri siitä, että rakastin liikaa... En osannut päästää irti ja antaa mieheni tehdä sitä mitä halusi, vaan tarrauduin liiaksi kiinni. Sen huomaan vasta näin jälkeen päin.

Mutta se asia, mitä en tajunnut ennen rt-vuotta, oli se, miten paljon minä itsenäistyin rt-vuoden aikana, kun olin ja elin yksin. Ei tarvinnut huolehtia kuin itsestään. Yhtäkkiä toinen ihminen tulikin elämään saman katon alla, eikä hänkään osannut ottaa huomioon sitä, että minä olin täällä itsenäistynyt todella paljon. Hän kuvitteli, että täällä odottaisi se sama hissukka, joka täällä oli hänen sinne lähtiessään. Hänen mielessään ei käynyt se, että minusta oli tullut itsenäinen ja ennen kaikkea itsevarmaa ja oman arvoni tunteva nainen. En ollut enää hänessä niin kiinni kuin ennen, minulla JOPA oli oma elämä! :) Siihen ei mies tahtonut sopeutua millään.

Rakkaus ei ole loppunut vielä tänäkään päivänä, vaikka osoitteet tällä hetkellä ovatkin eri. Missään vaiheessa emme ole haudanneet mahdollisuutta yrittää muutaman kuukauden päästä uudelleen. Mutta ei kannata ruveta polttamaan kynttilää molemmista päistä loppuun vain sen vuoksi että on PAKKO pitää suhde kasassa.Meillä oli kummallakin on vaikeuksia ensinnäkin sopeutua faktaan että toinen on taas suomessa, tavoitettavasissa lähes 24/7 puhelimella ja tekstiviestillä ja vieläpä näemme lähes koko ajan. Ja toiseksi vaikeuksia oli sopeutua siihen, että yhteisessä kodissa arkiaskareet ovat yhteisiä.

Tämä meni nyt hieman aiheen vierestä mutta menköön...

Kotiutuminen ei ole helppoa. Jopa monet sellaiset ihmiset, jotka minulle kauheasti väittivät vastaan vielä puoli vuotta sitten, kun kirosin heille oman mieheni kotiututessa, miten helvetin vaikeeta se on, ovat joutuneet myöntämään, ettei se ihan niin helppoa olekkaan, kuin ovat joskus väittäneet. ;D Mutta oikealla asenteella, sekin onnistuu. Se ei ole mahdotonta. Meidän tapauksessamme molemmilla asenne oli väärä, ja uskoisinkin, että jälkipuinti mahdollisuus ammattiauttajan kanssa olisi ehkä osannut auttaa tuon oikean asenteen löytämisessä.

Suosittelen kuitenkin puhumaan kotiutumisesta vasta siinä vaiheessa, kun sen kotiutumisen on kokenut! ;D Silloin tietää, mistä puhuu! ;)
« Viimeksi muokattu: 15/06/2004, 20:04:52 kirjoittanut IceQueen »
Ad astra per aspera!




Janica

  • Vieras
Re: Jälkipuinnin tarpeellisuus
« Vastaus #19 : 15/06/2004, 20:39:01 »
Meillä oli mielestäni todella helppo kotiutuminen.

Isäntä tuli, totesi, että jaaha, täällä taas.
Minä totesin, että joo-o. Tuli taas sotkemaan meidän siistin asunnon siihen kuntoon, kun se reissuun lähtiessä oli. Eli 10 cm pölykerros joka puolella.

Alkuun oli erimielisyyksiä ja paljon, isännän mielestä mä purin pahaa oloa jatkuvaan siivoamiseen ja totta puhuen, yritin jatkaa siivouksen myötä sitä elämää, mitä mulla oli sillä aikaa kun J oli reissussa. Samoin jatkoin ympäripyöreiden päivien tekoa. J:n reissun aikana pidin itseni ylikiireisenä, jotten ikävöisi koko ajan. J:n kotiuduttua jatkoin samaa, jotta saisin turvallisuudentunnetta siitä, että elämä ei taas muuttuisi pälaelleen. J ei sitä ymmärtänyt ollenkaan.  :(

Parhaimmillaan koko viime kesä meni siihen, että herätys oli aamulla klo 5, töihin klo 6.30, töistä klo 14.30, kotiin vaatteita vaihtamaan, 15.30 avoimelle yliopistolle, 22.00 takaisin kotona. Huh huh... :-[

J oli kotiutuessaan tottunut Kosovon tapoihin. Kaikki piti tehdä valmiiksi. Omien pyykkien hakeminen narulta ja laittaminen kaappiin oli niin hankalaa, että itku kurkussa välillä katselin makkarin lattialla kasvavaa pyykkikasaa. Itse olin reissun aikana tottunut viikottaisiin siivouspäiviin ja siihen, että vieraita kelpasi kutsua koska vaan. Se järisyttävä sotku oli kamalaa!  :o

Mutta aika vei voiton. Me olemme molemmat onneksi erittäin sopeutuvia ihmisiä, joten saimme pienellä kärsivällisyydellä ja opettelulla toisemme taas siedettäviksi. Nykyään kaikki on mallillaan taas: Isäntä tuossa äsken grillasi meille hyvät kassler-pihvit, leikkasi nurmikon ja laittelee vuodesohvaa tuossa selän takana paikalleen. Minä taas osaan taas rentoutuakkin ja katselen tyytyväisenä vierestä isännän touhuilua.  ;) :D
« Viimeksi muokattu: 15/06/2004, 20:39:49 kirjoittanut Janica »